Peikko tunnelien takana

Tiedemiehet ovat visioineet suurnopeusjunayhteyttä merenpinnan alapuolelle
Yhdysvalloista Eurooppaan. Hiukan pienempi hanke on tunneli Tallinnasta
Helsinkiin Suomenlahden ali. Kuulostaa tietysti etäiseltä. Varsin lähelle
jokapäiväistä elämäämme tulee kuitenkin pääkaupunkimme keskustan
alle suunniteltu autotunneli. Olen vakuuttunut siitä, että näiden tunnelisuunnitelmien takana on salaliitto -
peikkojen salaliitto. Mitä enemmän olen ottanut selvää keskustatunnelista ja
tästä melko tuntemattomasta eläinlajista, sitä vakuuttuneempi olen,
että peikkoarmeijalla on paljon enemmän valtaa kuin on turvallista.
Kukapa muu kuin peikko kaipaisi onkaloita maan alle? Peikot lisääntyvät kovaa
vauhtia ja maanalainen käytävä sopii niille oikein hyvin. Keskustatunnelilla on
ankeutensa lisäksi muitakin tätä pimeän ystävää miellyttäviä ominaisuuksia.
Meidän kannaltamme pelottavinta on se, miten peikko pääsee toteuttamaan outoja viehtymyksiään keskustatunnelin avulla. Peikko rakastaa huonoa säätä, ja sitä on luvassa. Uuden, yksityisautoilua helpottavan kulkuväylän, tässä tapauksessa keskustatunnelin, rakentaminen nimittäin lisää aina liikennettä ja sitä kautta hiilidioksidipäästöjä. Peikot pääsevät siis talvisin tanssimaan loskassa pirunpolskaa. Kesällä tanssiminen ei helteen vuoksi huvita, mutta ainakin saalistaminen on helpompaa, kun kuumassa nääntyneitä pikkueläimiä löytyy napsittavaksi kaikkialta.
Peikko siis pitää saasteista. Meille ihmisille pienhiukkaspäästöt aiheuttavat hengenahdistusta ja sairauksia, mutta peikot tarvitsevat niitä elintoimintojensa - ilkeilyn ja kyynärpäillä tökkimisen - ylläpitämiseksi. Niiden on vaikea hengittää puhdasta ilmaa. Keskustatunneli on oiva pahennus pääkaupunkiseudun ilmanlaatuun, joka saattaisi parantua, jos liikennepoliittiset päätökset olisivat järkeviä. 330 miljoonan euron investointi yksityisautoiluun varmistaa, että ympäristöystävällisiä ratkaisuja on vaikea tehdä tulevaisuudessakin. Liikennepolitiikan päivittäminen nykyaikaiseksi eli kevyttä ja julkista liikennettä tukevaksi taas järkyttäisi konservatiivisieluista peikkoa.
Peikko on tyhmä otus. Siitä todistaa sen halu panostaa tulevaisuudessa väistämättä kuolevaan liikennemuotoon, yksityisautoiluun. 330 miljoonalla saisi pikaraitiotien Itäkeskus-Tapiola –poikittaisreitille ja lisäksi ilmaisen joukkoliikenteen pääkaupunkiseudulle puoleksitoista vuodeksi. Keskustatunnelin hinnalla saisi rahoitettua 6,7 miljoonaa kotihoidonkäyntiä tai 4,7 miljoonaa terveyskeskuskäyntiä. Vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että tältä eläimeltä on turha odottaa mitään rationaalista.
Peikko on myös vahingoniloinen otus. Sitä naurattaa, kun hätä lisääntyy, ja hätähän lisääntyy ilmastonmuutoksen karatessa käsistä. Keskustatunneli tuo peikolle myös välitöntä mielihyvää: liikennekuolemat keskustassa jatkuvat. Avoin ja miellyttävä, ihmisystävällinen - sanalla sanoen autoton - keskusta olisi aidolle peikolle kauhistus. Autoilu keskustassa olisi mahdollista kieltää kokonaan, mutta liikennesuunnitteluviraston peikot osaavat juonitella. Ne lupaavat meille keskustatunnelin kylkiäisenä kolmea kävelykatua keskustaan, ja me luulemme, että siihen on tyytyminen, vaikka oikeasti ihmisten asemaa ja liikkumismahdollisuuksia Helsingissä on mahdollista parantaa paljon enemmän. Eikä siihen tarvita minkäänlaista tunnelia, sillä ruuhkamaksuilla päästään jo pitkälle peikkojenvastaisessa taistelussa.
Kutsun teidät kaikki mukaan taistoon paremman liikennepolitiikan puolesta. Me olemme ihmisiä, me emme halua jäädä autojen alle ja tukehtua ilmansaasteisiin kuten serkkumme peikko, tuo outo luonnonoikku. Karkotetaan peikko metsiin oppimaan elämää, me emme kaipaa sen outoja mieltymyksiä ja nihilismiä määräämään tulevaisuutemme suuntaa. Peikko on tutkimusteni perusteella todella laiska ja tyhmä eläin. Voimme vain ihmetellä, mikä sitä sen itsetuhoisista taipumuksista huolimatta pitää elossa.
Tunneleiden vastaisen taistelun voi aloittaa allekirjoittamalla keskustatunnelin vastaisen vetoomuksen netissä (www.adressit.com/keskustatunnelivetoomus) ja tutustumalla Kenkää keskustatunnelille –kansalaisliikkeen toimintaan osoitteessa www.keskustatunneli.fi