Joskus on vaikea tietää mitä ajatella. Onneksi nyt saat tietää. Joskus on vaikea tietää, onko jotain edes mahdollista ajatella. Jos kukaan muu ei vaikuta ajattelevan asiaa, tulee vaikeammaksi puhua siitä. No, nämä kysymykset tällä sivulla ovat tasan tarkkaan olemassa ja relevantteja. Olen itse testannut sen.

Kiitokset Ruskea Antoniolle inspiraatiosta,
olemassaolo on lihakasa.
Runoilen itseni sydämeesi
enkä löydä sieltä enää ulos
kylmistä illoista, lattioista
seikkailusta nyrkit pystyssä
lempeät katseet
nauran niin kovaa että maailma ei voi muuta kuin muuttua
minne lähdin, minne tulin?
luottamuksin ja kauniin tulin ei voi muuta kuin muuttua
Lihakasan varrella mekin irrottaudumme ja kaikki on kaikessa
kaunista.
Olet niin kaunis.
Kaunis.


Joskus voi tulla ihmettynyt olo jos tuntuu, että nyt on vähän liikaa valtaa. Jos vaikka joku sosiaalinen tilanne vaikuttaa siltä, että on paljon kokeneempi, älykkäämpi ja villempi, vahvempi kuin toinen, ja se alkaa häiritä niin ettei pysty enää arvostamaan toista tarpeeksi tai muuten tuntuu pahalta, niin kannattaa jäädä miettimään miten suhtautua.

Ystäväni Maailmanpa(ra)nnu(s)agentti koki erään suhteen hiukan ongelmalliseksi, koska heidän keskusteluissaan hän oli se jonka maailmankatsomus oli muuttumassa vähemmän kuin toisen. Pystyin hyvin samaistumaan hänen tunteisiinsa, koska olen miettinyt samaa asiaa tuhannesti. Myöhemmin Maailmanpannuagentti tajusi, että hän oli yrittänyt kontrolloida keskustelukumppaniaan. Hän olisi tietyllä tasolla tahtonut saada Tummapusero Nukan muuttumaan. Se ei toimi. Aivopesu on tosi lyhytaikainen ratkaisu, eikä se ole järkevää. Hyvinvoiva, omasta tahdostaan toimiva, itsenäinen ihminen on parempi taistelija. Ehkä. Ei varmastikaan aina, mutta en oikein tiedä, kannattaako ehdoin tahdoin keskittyä tekemään ihmisistä heikkoja osoittamalla heille, että heidän täytyy omaksua sinun mielipiteitäsi koska heidän omansa ovat kuraa. Se ei vaan ole reilua... nimimerkki Aivopesty vm.2007

Ehkä kuitenkin kannattaa taistella myötään eikä vastaan, kun kokonaisuus pyörii kuitenkin... siksi kannattaa tehdä hyviä asioita kokonaisuudessa... en tiiä...

Voi olla että kannattaa boikotoida ostamista yleisesti ja mieluummin tehdä itse tai vaihtaa, lainata. En tiedä.

Joskus tekee hyvää kieltää itseltään jotain, mutta ei aina ollenkaan.



on terveen merkki.

erittäin tärkeä neuvo sosiaalisiin yhteyksiin! Kun esiinnyt, vaikka soitat tai näyttelet tai annat jonkun katsoa lumiveistostasi, ei ole hyvä alkaa vähätellä itseään, ainakaan jos muut sanovat pitäneensä esitystäsi hyvänä. Heille voi tulla todella epävoimakas olo jos osoitat, että heidän arvostelukykynsä olikin jotenkin huono. Sitä paitsi ei kannata muutenkaan vähätellä itseään. Kova vähättely on usein vain narsismin toinen puoli ja sellainen asenne kannattaa vaihtaa nöyremmäksi ja onnellisemmaksi ja todellisuuden kanssa enemmän kommuikoivaksi. - Kysymykset hyväksytyksitulemisesta, huomiontarpeesta, omista lahjoista ja oikeasta asenteesta voivat tulla ratkaistuksi, ei oo pakko mennä ihan vuoristorataa suhteessa itseensä.

suosittelen laajennettua versiota, jossa otetaan myös toisten mielihyvä huomioon.



Elämässä on sellainen ilmiö, että joihinkin ihmisiin ihastuu lähinnä niiden tarjoaman maailman vuoksi eikä niinkään ihmiseen itseensä. Ihan jees sekin, mutta joskus se voi olla hyvä tajuta. Terveisin nimim. "Kokemusta on"

Joskus voi käydä näin. Se on ehkä epäterveellistä, mutta minkäs teet.

Kts. myös erikoistapaus "Vanhaan mieheen ihastuminen".

Joidenkin ihmisten mielestä on asioita jotka ovat likaisia ja sopimattomia ja eläimellisiä alhaisia, niin että niitä ei pitäisi tehdä ettei olisi loassa ja epäarvokas. Mun mielestä on tosi epärealistista ajatella että jokin mitä ihminen tekee, voisi vähentää sen pyhyyttä. On ihan hullua ajatella niin, koska kaikki on täysin pyhää, vaikka sille tekisi mitä.

Ihminen joka kauhistelee puliukon hajua, paniikkikohtauslaista, lattiaa nuolevaa lasta, on itse se kauhistus, itse se ällötys ja alhaisuus. On alhaista arvostella toista sillä tapaa ja nähdä jossakussa jotain inhottavaa. Vielä oudompaa sivistymättömyyttä on olla myöntämättä, että kaikki kuvotus on katsojan silmässä, katsojassa. En voisi nähdä jollakulla jotain ominaisuutta, ellen peilaisi sitä itseeni ja löytäisi sen sisältäni. Ja jos en ole suostunut vielä tietämään että olen kurja, säälittävä, ruma, kumma, haiseva olento, että minulla on siihen täysi potentiaali, alan pelätä ja inhota niitä jotka muistuttavat minua siitä.

Sufeilla on sellainen initiaatio jossa ne kulkee 2 vuotta paskasissa rääsyissä ja syö jäteruokaa. Ne alistuu kaikkeen ja niitä pompotetaan. Sen jälkeen ne on täydellisen vapaita tekemään mitä tahansa koska ne on suorassa yhteydessä jumalaan eikä tunne syyllisyyttä tai syyttämistä. Ne on tavanneet häpeän ja kylmän.

Pohdiskelin että mäkin voin samaan aikaan pitää itsestäni tosi luxus-hygieenistä huolta ja käyttäytyä siveästi ja sitten toisaalta voin tasan tarkkaan tuhota luuloni&muiden mahdolliset luulot siitä että olen jotain erityistä. Myöskään jos mua kohdellaan epäkunnioittavasti ei mun ole välttämätöntä tuntea oloani haavoitetuksi tai likaiseksi. Tää on aina vähän epäilyttävää yli-ihmisajattelua, mutta mun mielestä kiinnostavaa ja totta: voi olla niin vahva että voi antaa muiden käyttää itseään ilman että se tekee vauriota ollenkaan itselle. Käyttäjille se tekee vauriota, ja niinpä ne ehkä joutuvat tajuamaan ennen pitkää, että ne eivät voi käyttää yhtään ketään, koska kaikki ovat itsenäisiä ja pyhiä. Mutta viimeinen lause ei ole ehkä totta eikä sillä ole vittu yhtään mitään väliä, koska jos itse tietää olevansa vapaa, ei tarvitse enää tehdä muille mitään.

on varmasti mahdollinen.

Mun mielestä on ok sanoa itselleen olevansa maailman paras ja tyylikkäin ja älykkäin. Niin kuin lapset sanoo. Se voi johtaa hyviin asioihin. Ja jos sitä tolkuttaa ääneen, ei ylemmyydentunto ehkä kiusaa niin pahasti sisäisesti? Itseään mollaamalla on helppo piilottaa ylemmyydentunto.

Epäseksuaalinen mies on pyhä asia, aika cool arkkityyppi, vaikka Jeesus ei olisi sellainen ollutkaan.

Minä ja ystäväni Maailmanpa(ra)nnu(s)agentti pohdimme, että koulussa ei opeteta paljon paskaakaan tunteista. Ei esimerkiksi kerrota, että vastoinkäymiset heikentävät ihmisen voimaa. Toistaiseksi pikku ihmisille kerrotaan vain, että jos kanilla on paljon loisia, se kuolee helpommin törmättyään puuhun koska on jo valmiiksi heikoilla. Mutta yhtä lailla henkinen tila, ei vain fyysinen, on oleellinen, ja siihen myös vaikuttavat stressitekijät. Koulussa ei kerrota, miten järkytykset vaikuttavat. Meidät on valmennettu tosi huonosti elämää varten!

Maailmanparannusagentti oli huonolla tavalla stressissä eräänä päivänä. Seuraavana päivänä hän koki keskustelun erään vallanhaluisen Mönkijän kanssa raskaaksi ja oli huolissaan vaikutusmahdollisuuksistaan ja epäili itseään. Epäilykset ovat ok ja aiheellisia, mutta ongelmaa muodosti vähän se, että hän ei ymmärtänyt, että on ok olla väsynyt. Erityisesti jos on kokenut kaksi kamalaa asia ajallisesti hyvin lähellä toisiaan. Kun ei ole vielä edellisestä kauhistuksesta toipunut, on hyvin vaikea olla tarpeeksi voimakas pystyäkseen käsittelemään uusia hankalia asioita.

on sormenpäissä ja nenäkarvojen välisessä tilassa. Suurin seksi voi piillä lumihangessa. Jos joku tuntuu rumalta, se on tuntijan ongelma. Vaikka itse olen tietysti todella hyvännäköinen, kuten me kaikki piilevästi tiedämme olevamme, ei universaalissa mittakaavassa ole sanottavissa mikä näyttää hyvältä. On ollut olemassa erilaisia eläimiä tälläkin planeetalla. Ihminen on ihan käsittämättömän näköinen otus. Henkilökohtaisesti olen huomannut että ulkonäön kanssa tulee joskus kipuiltua todella paljon, mutta ihan turhaan. Kaikenlaiset absurdiuskohtaukset tän aihepiirin ympärillä on mun mielestä perusteltuja.

Olen kyllä välillä huomaavani, että kaikki ei ole mun mielestä kauniita, mutta se on pikemminkin nk. eksistentiaalinen kokemus tai itseä suojaava arvoittelu kuin todellisuuteen pohjaava seikka.

Se on vain aivokemiaa.

Koulu ei ole elämää eikä sillä voi arvioida mitään. Se on täysin absurdi paikka eikä liity mihinkään muuhun kuin muihin yhteiskunnallisiin kontrollimekanismeihin.

Siinä on kaiken u ja o. Joskus halusin kuolla kun häpesin itseäni siitä että kiinnitän enemmän sanojen äänteisiin ja rytmiin kuin sisältöön. Tai muoto ja tunnelma. Nyt mietin, että onko siinä sisällössä sitten jotain oleellisesti enemmän.

Ei niistä tartte olla huolissaan, hyvänlaatuisia henkiolentoja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin pahoja. Lisäksi niillä ei yleensä ole niin paljon energiaa että ne voisi esim. tappaa. Näin olen ymmärtänyt.

ei ole sinun vikaasi. Ei ainakaan kaikki kärsimys.

Kärsimykseen voi suhtautua siten (tämä ei ole oma ajatukseni, mutta toiminut kohdallani joskus), että hengittää sen kaiken sisäänsä. Kaiken hirveän, negatiiviset ajatukset ja inhimillisen ja eläimellisen kärsimyksen ympäriltä. Älä vastusta sitä. Ulos hengitä pelkkää rakkautta. Vaikka ei ottaisi huomioon tuon rakkauden maailmankaikkeutta tasapainottavaa vaikutusta, vaikuttaa tuollainen suhtautumistapa kärsimykseen omaan tasapainoosi ja omaan kykyysi luoda, ajatella selkeämmin mitä täytyy tehdä just sillä hetkellä sitten sille joka ihmisiä ja kiviä kärsityttää.

mieti jos ois niin iso kala, et se ei mahtuis mereen.

Jos maailma ei tahdo juuri nyt parantua, sitä ei tarvitse väkisin parantaa. Täytyy tietysti yrittää, paljon ja eri tavoilla, koska jotkut metodit saattavat olla väärään aikaan väärässä paikassa. Mut ei asioita voi väkisin muuttaa. Tulee vain itse hulluksi. Eikä se ole reilua niitä idiootteja kohtaan jotka haluavat tuhota itsensä.

Tämä henkisen kasvun tekniikka on vähävaivainen; vain yhden kirjaimen muutos muuttaa maailmasi. Aina kun olet kritisoimassa ihmisiä kuin ulkopuolisen tarkkailijan silmin, alakin ymmärtää että olet osa sitä - kyseessä on "me". Ei ole olemassa "ne". Kaikki on yhtä, ja varsinkin maailman ongelmissa, esim. ilmastonmuutoksessa et voi todellakaan erottaa itseäsi, olet osa sitä. Olet vastuussa.

Tämä siis toimii myös jos alat tuntea eristäytymistä vaikka bussissa istuessasi. "Tässä bussissa noi matkustaa töistä kotiin hoitamaan haisevia lapsiaan ja katsomaan telkkaria" -> "Tässä bussissa me matkustamme tekemään sitä mitä tänään teemme."

Onko olemassa "minuuden ydintä"? En usko että ainakaan sellaisena kuin miten sen älyllisesti ajattelee. JOs tollaiset asiat mietityttää, ei kannata teoretisoida vaan meditoida tai syödä sieniä.

Skitsofrenia kokemuksellisten ja eksistentiaalisten kysymyksien matkana. Mitä tarkoittavat sisäinen ja ulkoinen? Aika? Läpinäkyvyys? Silmät? Kantsii konsultoida oman kokemisensa lisäksi kvanttifysiikkaa ja enkeleitä vaikka. Neurotieteitä harkiten.

Huomasin kerran meditoidessani, etten olisi halunnut hengittää sisään.

On mahdollista. Esim. Lasse Nordlund.

Aina ei luovuus, itseluottamus tai universumi riitä siihen, että olisi helppo ratkaista ongelmia. Pahin dilemma tähän mennessä:

Tiedän olevani maailman parhaimman näköinen mä. Mutta entä jos on joku toinen minä, joka on täsmälleen sama mutta kuitenkin eri? Sitten se vie multa ne miehet ketkä voi yhtä hyvin rakastua muhun tai siihen toiseen muhun.

Eikö mun olisi silloin turha ja hölmö tuntea kateutta ja raivoa? Ja eikö mun ole aina aivan täysin tosi turhaa ja hölmöä tuntea kateutta ja raivoa? Ovatko kaikki minä, mutta eri muodossa?

Haluaisin olla ainutlaatuinen tai sit osa kokonaisuutta. Ehkä olen kumpaakin.

Mutta entä jos silti joku päivä ilmaantuu mun kopio? Mitä ihmettä mä sitten tekisin sen kanssa? Ehkä mun kannattaisi keskittyä hyviin puoliin siinä tapaamisessa. Voisin kattella sitä ja nähdä mitä kasvettavaa mulla/sillä=meillä on. Mutta entä jos se silti veis multa miehen? Ehkä voisin silloin palata erääseen perusfilosofiaani, joka kuuluu näin: yhtä hyvin kuin tapahtuu tämä, voisi tapahtua tuo. kaikki on yhtä todennäköistä. kaunista sattumaa. ei ole mun asiani kritisoida jumalaa.

Yleensä tämä koskee bussista myöhästymistä, ihmissuhteita (yhtä hyvin kuin sain tällaisen perheen, olisin ansainnut ja voinut saada tällaisen, yhtä hyvin kuin perhonen kuoli sukupuuttoon se olisi voinut jättää kuolematta). Ja nyt tässä olisi totta tosiaan yhtä suuret mahikset kummallakin meistä tytöistä saada se mies. Ehkä riippuis sitten siitä kumman se on tavannut aikaisemmin. Ääh! Mä haluaisin että se tapaisi mut aikaisemmin! Eli nyt ollaan taas lähtöruudussa. Ehkä mä kuvittelen että se toinen tyttö olisi jotenkin katala kilpailija ja mun liskomainen puoli sen sijaan että se olisi niin kuin mä. Ei mitenkään harvinainen tulkintavirhe ihmisillä!

-------------

Silti. Voi pirulauta. Helpompi hyväksyä miehenvienti jos viejä on tosi erilainen kuin itse? Sellaisessa tilanteessa on mahdollista tehdä tulkinta että sellainen nainen onkin miehelle oikeampi. Sitten on helppo luopua. Mutta on mullakin ollut tilanteita että on mennyt ihan raivoihin kun tyttö on jotenkin muistuttanut joistain kohdista niin paljon itseä. Silloin voi "yhtä hyvin" -sääntöä tulkita katkeraan sävyyn: "Miksi hän? Miksen minä? Kusipäitä kaikki. Syytän niitä." Silloin ihminen on mennyt pisteeseen, missä se luulee että siinä/muissa on jotain vialla. Kai sekin on ihan ok piste. En tiedä olenko maaninen kun ajattelen että olen oikeutettu täydelliseen hyvinvointiin. En tarkoita että haluaisin sitä tai tarvitsisin sitä, mutta olemassaolevana juttuna mun pitäisi saada se mitä tarvitsen. Mun pitäis antaa itselleni se mitä tarvitsen.

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, joten olen antanut nyt itselleni jotain mitä tarvitsen. Tykkään kirjoittamisesta, vaikka välillä unohdan sen. Tykkään ajattelemisesta, vaikka välillä senkin laitan syrjään ja sitten päädyn ahdistaviin kutistuneisiin tiloihin. Tykkään myös miehistä, ehkä. En vielä tiedä missä mielessä. Olen aika nuori. Haluan tehdä hyvää ympärilleni. Haluan tehdä kaikkea onnelliseksi. En tiedä mistään mitään, mutta voin silti olla rauhallinen. Olen vaiheessa, elämä on. Kärsin jos teen muuta kuin sitä mikä on oikein just nyt. Ei kukaan joka mua rakastaa, vaadi multa juttuja jotka tekee mulle huonoa. Ja vaikka vaatisi, mun ei tarttisi toteuttaa sitä. Ja jos joku ei rakasta mua, mun ei tarvitse ihan hirveesti kuunnella sitä, ellei sekin kuuntele mua. Ehkä joskus, mutta ei aina sydämeen asti. Aamen. Yhdellä pojalla oli kädessä tatuointi.

--------------

EDIT: Niin joo siis kysymys oli varmaan myös siitä, onko mahdollista että on olemassa toinen minä? Oon aika lapsellinen varmaan, mutta en pidä tätä mitenkään itsestäänselvyytenä.

Tietyn aikaa voit yrittää tehdä refleksinomaisesti viimeiset sitä estävät liikkeet, lihassupistukset, mutta jos ne eivät onnistu, et voi tehdä enää mitään muuta kuin yrittää ottaa pohjan hyvässä asennossa vastaan. Jos sitä pohjaa nimittäin koskaan tulee :D :D :D

1. Pitää osata tehä päätöksiä
2. Pitää osata pysyä niitten takana
3. Pitää osata luopua jos ne osoittautuu vääriksi

Tämän tiesi Toni.

tai pikemminkin päävaikutukset. Lääkkeillä on niitä. En tiedä miten niihin pitäisi suhtautua, mutta ne voi olla tosi vakavia.

Lääkkeet ja huumeet ja kivut ja olosuhteet vaikuttavat usein niillä tavoilla millä uskot niiden vaikuttavan. Mielellä on suuri voima. Esim. Trobriand-saarten naiset ovat perinteisesti harrastaneet paljon seksiä miesten kanssa, tulematta raskaiksi ennen kuin ovat menneet naimisiin. Siinä kulttuurissa asia vain on ollut niin, että raskaaksi ei tulla ennen kuin ollaan naimisissa. Esimerkki on myös eräs tutkimus jossa oli kaksi kymmenen ihmisen ryhmää. Ensimmäisessä ryhmässä annettiin 9:lle piriä ja yhdelle nukahtamislääkettä. Toiselle ryhmälle anneettiin päinvastaisesti. Kummassakin ryhmässä kymmenes käyttäytyi muiden ryhmäläisten tavoin.

Itsekin olen huomannut että on vaikea sanoa mitä lääkkeet loppujen lopuksi tekevät. Olen pystynyt joitain sivuvaikutuksia saamaan pois puhumalla itselleni että ne ei ole totta. Päävaikutuksista on vielä vaikeampi sanoa. Seroquel, antipsykootti aiheutti mulle puolen vuoden ajan todella ahdistavia raskaita oloja. Musta tuntui etten pysty liikkumaan kunnolla, siis olin sillee kait sitte tokkurassa, vaikka ei se tuntunut siltä. Hengittäminenkin oli vaikeaa. Pelkäsin että joku tulee tappamaan mut enkä pysty liikkumaan yhtään. Psykoottisia pelkotiloja. Luulen että lääkkeen vaikutus oli tässä se että se teki mulle väsyneen, avuttoman olon joka aktivoi jotain traumoja. Mutta oli se todella kammottavaa. En usko että se edisti parantumistani. Se oli nimittäin todella ahdistavaa ja mulla oli pitkään sellainen tunne elämästä, että se on sellaista hidasliikkeistä ja mulla ei ole yhtään energiaa. Ei mitenkään erityisen voimauttavaa, huh?

Seronilista mulla alkoi puhjeta aika sekavaa käytöstä ja tuli levottomat jalat. Mitään masennusta parantavaa vaikutusta sillä ei kovin suoraan ainakaan ollut. En tarkoita että pitäisi olla suora vaikutus, mutta jos ei ole suoraa vaikutusta, voisin varmaan yhtä hyvin alkata maalata ikkunanpuitteita vaaleanpuna-keltaisiksi ja odottaa että sillä tulee olemaan jonkinlaisia vaikutuksia elämääni? Ja varmasti sillä oliskin enemmän vaikutuksia.

Parhaat kokemukset mulla on nukahtamislääkkeestä Somnor tai Tenox, en muista kumpaa se oli. Sain siitä aikoinani hyviä näkyjä.

alkoholi=ei krapulaa, mutta päivien omituinen olo
psykedeeliset huumeet=uudelleensyntymä
olemassaolo="liian" hyvä olo, "liian" voimakkaat tunteet.
televisio=kehotuntemusten heikentyminen
ruoka=humala
rakkauden saaminen=Liian suuret tai liian pienet annostukset voivat aiheuttaa tärinää. Euforia ja maailmankuvan muuttuminen ovat rakkauden saamisen käyttäjällä todennäköisiä. Muistakaa lapset, yksikin rakkauden saaminen voi johtaa riippuvuuteen!
tupakka=itsetunnon äkillinen nousu
paljon nukkuminen=lisää nukkuminen
kofeiininen tee=väsymys
kahvi=oksennus
koulu=Pitkällinen stressi on epäterveellistä (sydän- ja verisuonisairaudet, psykkisten järjestelmien romahdus), epäinhimillinen ympäristö voi aiheuttaa flashbackeja vielä vuosien jälkeen. Useiden vuosien koulunkäynnin jälkeen sinun voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta uskoa itseesi kun muut ovat niin pitkään päättäneet puolestasi, mikä on elämässä tärkeää. Varo erityisesti ryhmäpainetta!

Kirjoitukseni kun mietin mitä törttöily merkitsee vai merkitseekö mitään

on hyödytön, jos sitä ei käytä hyvään

liittyy monia haastavia kysymyksiä. Sitten kun on valinnut ruoan ja mahdollisen lautasen ja haarukan, on jäljellä suuhun ohjaaminen, pureskelu ja nieleminen esimerkiksi. Sitten ruoka kulkee elimistössä. Entä mitä sille kakalle olisi järkevintä tehdä? Varmaan pitää hankkia huussi, jos haluaa elämässään syödä.

Suuri tuntematon ajattelija vesivessasta: "On meillä aika paska yhteiskunta kun ei voi ees paskalla käydä rauhassa, ilman että joutuu miettimään vesistöjä, ravinteiden ja puhtaan veden haaskuuta."

Mä en jaksa ku ihmiset valittaa. Säätä tai muuta. Äh, kirjoitan tähän jotain sitten kun olen vähän myötätuntoisemmalla tuulella.

No nyt saatan olla. Tai oho, en. En tiedä miksi mul on tähän niin raaka asenne. On kyl niin raaka olo nyt et kertoo varmaan et tää asia on mulle huomattavasti monimutkaisempi kuin mitä kirjoitan.
Sää on täydellinen. Vaikka sade läpi talven saattaa turhauttaa ja palelluttaa ja ikävästi kieliä yhdessä tekemistämme virheistä ja siitä miten annoimme vallan päättää elämästämme ja mahdollisesti kuolemastamme joillekin laitoksille, jotka on ihan vitun psykoosissa, on säähän paras sopeutua. Ei sitä vastaan kannata taistella (sama ei koske todellisuudentajun menettäneitä tahoja).

Myötäile. Jos valituttaa, muutu siksi mille valitat. Tuletko tietämään, että se ei juuri nyt voi olla mitään muuta kuin on?

Liiku kuin sään ilmiö. Käytännössä: anna sen sopivassa määrin ohjata valintojasi. Tuulen mukana kääntyileminen ja pyrähtely on vähän vähemmän vaivalloista ja enemmän nautinnollista kuin pusertaa sitä vastaan jokin kirkas pakkomielle töihin ehtimisestä tai muusta mielessään. Jos on kylmä, laita lämpimiä vaatteita päälle. Tiedän tosi hyvin, että täydellinen minihame saattaa löytyä kaapista just kun on ne talven ainoat pakkaset. Mutta jos laitat sen minihameen, älä valita! Ja vaikka et olisi minihametta valitessasi voinut tietää tulevasta kylmyydestä, et auta mitään valittamalla. Valittaminen on mielen keino vähentää vastuuntunnetta ja yhteyttä todellisuuteen.

Entäs sitten? En tiedä. Varsinkin kylmässä hytistessä olo on niin tuskallinen, että ajattelu surkastuu väkisinkin eikä mistään löydy riemua löytyy pelkkää kylmää. Ei siinä voi hypellä lämpimikseen. Ilmastonlämpenemiseenkään ei voi luottaa, sillä se tarjoaa milloin mitäkin eikä mitään lämmintä, varsinkaan talvella, kun kosteus pahentaa tilannetta yhtälailla kuin pakkasasteet tekisivät, jos niitä olisi.

Joten muutetaan Sri Lankaan ei täällä voi elää. Siellä ei tarttis hytistä energiakriisin kylmentämässä asunnossa. Sen sijaan hikoiluttaisi, kun asuntojen ilmastointi lopetettaisiin itsetuhoisena toimintana. Tosin vaikea sanoa, onko Sri Lankassa 10-30 vuoden jälkeen enää ilmastoinnin tarvetta. Celsius sentään! Mihis me mukavuudenhaluiset voimme enää majoittua? Eiko joku voisi tehdä asioille jotain?

Tämä on tosiaan pulmallinen juttu. Itse kuulun ihmisiin jotka keräävät tavaraa kaduilta ja täyttävät sillä kotinsa. Olen huomannut, että kuulun myös siihen vähemmistöön, joka kykenee käyttämään niitä materiaaleja oikeasti projekteihinsa. Se ehkä onnistuu sillä, että mulla on ainakin välillä paljon aikaa, lapsellinen mieli eikä kovin paljon ideoita. Tai karsin heti jotkut ideat kirjoittamalla ne paperille otsikolla "Älä tee näitä asioita".

Mutta ei todellakaan kaikkea tavaraa tarvitse. Eikä kaikkea tarvitse tehdä. Auttaa, jos myöntää rajallisuutensa ja lähtee siltä pohjalta, ettei kaikkeen pysty. Choose your wars. Or neuletyöt.

Monestihan varsinaisena kysymyksenasetteluna tavaran varastoinnin takana on se, miten suhtautua innostukseen ja kuvitelmiinsa. Idean saadessaan mulla ainakin lähtee adrenaliinit liikkeelle tosi ahdistavalla tavalla ja pyörittelen asiaa mielikuvissani niin, että lopulta olen täysin kykenemätön toteuttamaan ideaani. Siinä kohtaa usein myös huomaa, että ideaa ei olekaan mitenkään välttämätöntä toteuttaa, mikä voi olla hyvä tai huono. Luulen, että ratkaisuna asian tekeminen heti tai sitten jos sen tekee myöhemmin, niin voi rauhoittaa mielensä esim. meditaatiolla. Itse olen joskus onnistunut siirtämään jonkun neutraalin, mutta silti kiihdyttävän asian ajattelemisen seuraavaan päivään tajuamalla yksinkertaisesti, että se on vasta huominen asia. Sellainen olisi tosi hyödyllinen taito.

Välillä kun lukee jotain inspiroivaa ja ihanaa, toivoo, että se olisi totta. Ei välttämättä ole, mutta mun mielestä on tosi hyvä juttu, että ihminen pystyy toivomaan jotain todeksi. Se kertoo siitä, että ihmisellä on kosketus siihen mitä se haluaa. Ja jos on kosketus, on hyviä mahdollisuuksia alkaa toteuttaa sitä asiaa, huomaa sen sitten mahdolliseksi tai ei.

on hyödytöntä, jos ei vaikuta siltä, että tuhotun tilalle kasvaa jotain parempaa. Muuten siihen kasvaa vain samaa.

on sakramentti.

Sitä poltetaan tehokkaimmin imemällä savua siitä suun kautta ja henkäisemällä perään ilmaa. Ei vatsaan tai poskiin tai nenään! Pyri keuhkoihin. Nyt pitäis toimii! Kiitos Crazy Wileniukselle tästä erittäin tärkeästä neuvosta! on tärkeää, mutta se on saatava määrittää itselleen itse.

Monet uskonnot ovat rakenteita ja dogmeja. Opinkappaleiden hyväksymistä. Älyllisyyttä ja vallankäyttöä. Kilvoittelua. Uskon lujuutta. Olkoon vaan. Mikäs siinä. Kuitenkin suosittelen uskontunnustuksen vaihtamista tällä tapaa:
Uskon jumalaan -> Koen jumalaa

on kaikkein tärkeintä. Mutta niin ajattelu ei ehkä ole aina hedelmällinen tapa suhtautua siihen.

Mä henkilökohtaisesti koen, että voin tehdä elämäni tosi tyydyttäväksi tällaisessakin maailmassa. Mun ei ole pakko osallistua paskoihin juttuihin, koska tämä yhteiskunta mahdollistaa sitä aika paljon. Muuten sitten ajattelen, että kaikki on menossa päin persettä. En kuitenkaan välitä mistään vallankumouksesta niin kauan kuin se tarkoittaa vain jälleen uusien vain-oman-edun-näkijöiden vallankaappausta. Tämä ei tarkoita, etten haluaisi osallistua pienempiin vallankumouksiin ja kannattaisi toimintaa paremman maailman eteen, mutta tietyllä tasolla ihmisen itselleen ja toisilleen luoma kärsimys on niin suurta, että tuntuu toivottomalta ja yhdentekevältä osallistua mihinkään. Tämä on tärkeä ja lamaannuttava asia. Sukella epätoivoon ja palaa pintaan viisaampaana kauniin valaan vatsassa.

Vähintään ekologinen vallankumous on pakko tulla. Se on todennäköisesti myös henkinen. Tanssien kylvä kesäkurpitsa.

Kts. elokuva Lost in translation. Muuten sanoisin, että tällainen ilmiö on olemassa, ja siihen liittyy hienoja tunteita. Mutta sen ei kannata antaa hallita elämäänsä.

Mietin vaan sitä, että tekemättömyys on perusteltua, koska useimmat asiat on niin turhia. On tosi vaikeaa löytää yhteisö jonka eteen haluaisi tehdä töitä. Kaikki on niin päin persettä, että en yhtään ihmettele että ihmiset ei jaksa ottaa vastuuta mistään.

Vastuun perääminen on usein törkeää kontrollia. Mä uskon että ihmisellä on tosi voimakas ja yleinen ominaisuus halu elää arvojensa mukaisesti ja sopusoinnussa ja pitäen huolta omasta osuudestaan, mutta vastuullisuus-käsitteellä syyllistäminen ei edistä sen toteutumista. Kts. myös kohta Syyllisyydentunne

Jos on vaikka vuoden tai kuukauden huomannut, ettei kukaan kaipaa, vaan on vain yksin eikä kukaan välitä, voi lohduttautua ainakin sillä, ettei kellään ole odotuksia eikä kukaan tarvitse. Se tarkoittaa vapautta. Itse ainakin olen päättänyt suhtautua näin aina kun pystyn.

Lisäksi olen huomannut, että yksinäisyyden aiheuttama kauhu ei liity välttämättä pelkoon siitä ettei olisi arvostettu, tai missään ei olisi mitään arvostettavaa, vaan ehkä paljon siinä, että ei tunnu elinkelpoiselta, kun ei ole laumaa jossa voisi elää. Elinkelpoiselta.

Jos ne olisivat sylioppilaskirjoitukset, opiskelisin taatusti ahkerasti joka päivä.