Mitä meditaatio on?
Naurumeditaatio
JOku meditaatio
Muuta meditaatiota



Mitä meditaatio on?


Saksalainen mies viuhtoi käsiä teki ääniä
se poltti meditaationuotiota ja kärvisti sillä meditatiivisesti pannukakkua.
Kulki kädet auki ja kiinni taivasta kohti.
No, en mä pitänyt siitä tyypistä ihan hirveästi mutta sillä oli sellainen saksalainen ääni.

Meditaatio on esim. tyhjyyden ja täyteyden tutkiskelua. Yhteyttä jumalaan tai vähintään itseensä (joka nyt tietenkin on jumala, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan). Keskittymistä johonkin yksinkertaiseen toimeen (valaistumista on missä tahansa arkipäivän toimessa, jos siihen suhtautuu rauhalla ja täysillä), johonkin osaan maailmasta, ja sitä kautta löytää kaiken muunkin. Sulkemalla turhan pois rauhoittuu ja löytää oleellisimman. Mietiskely ei ole ajattelua. Jos ajatuksia tulee liikaa, voi keskittyä odottamaan seuraavaa ajatusta. Silloin sitä ei välttämättä koskaan tule, ja se on tarkoitus. Että kaikki loppuu. Pelottavaa kyllä. Mutta seurauksena on rauhaa ja rakkautta. Mä olen nähnyt joitakin kertoja unia, missä olen unen sisällä meditoinut tai jotain ihan ääretöntä rakkautta on tapahtunut. Ne on ollut ihan outoja unia. Olen pudonnut seinän läpi toiseen maailmaan, tietoisuuteen tai johonkin. Tapiolassa se tosin oli. Ja täältä voit lukea yhden elämäni ihmeellisimmistä unista jossa oli joku syvempi tietoisuudentila. Ehkä?




Naurumeditaatio


Naura. 45 minuuttia on suositeltu aika. Sopii tosin hyvin vaikka ei jaksais rauhoittaa mieltään.

Hmm öö jotain




Muuta meditaatiota


Meditaatio ei ole kenenkään yksinoikeus. Sen päämäärä on selittämätön. Voi siinä hölmöilläkin. Ymmärrän myös hengellisten tietäjien olemassaolon tosi hyvin. Kuitenkin kantsii tehä sitä mikä itselle tuntuu hyvältä. Niinpä voi tehdä mitä tahansa, kunhan tekee sen tietoisesti. Se tarkoittaa ymmärtääkseni tietoisuutta siitä, mitä on tekemässä. Ettei annan elämän valua ohi unisesti. Eli: muuta meditaatiota. Oivallukset on ihan hyviä, vaikka ne ei tietenkään riitä. Sori täst ei nyt tajuu mitään. Palaan asiaan.