Miten kipuun, fyysiseen sekä psyykkiseen tai miten sen sitten haluaakaan ymmärtää, voisi suhtautua, mitä siitä voi ymmärtää ja miten sitä voi hallita?

Sori että nämä ei ole mitenkään loogisessa järjestyksessä. Ne onkin erillisiä työkaluja, vaikka tukevatkin toisiaan.

sivun sisältö:
Erään punaruskeisiin ruutuihin pukeutuvan miehen teksti (vain englanniksi)
Suojaavan kentän luominen ja auran tsekkailu. Rajat.
Tunteiden poisheitto ja imeminen
Kehon kanssa keskusteleminen
Fyysinen kipu (lähinnä äkilliset iskut)
Kehoon jääneet traumat ja tuskan itseensä imeminen
Huomioita siitä, miten tuskaa ylläpidetään ajattelulla. Esim. häpeä ja katkeruus
Tajunnan sisältö, anteeksiantaminen, nautinnon myöntäminen
JOTAI VIEL

Feelings, emotions and body energy

It is actually a big problem today that people dont know how to handle emotional pain. People try to supress their feelings or distract themselves in many different ways to avoid feeling uncomfortable feelings, but I belive that the key is to really feel them and really be with them.

So I think that first of all you should understand that you are all alone in this. Everybody is. No one will ever come to save you. Sometimes it feels like we get comfort and relief from someone else, but it is an illusion, because no one can ever give you the kind of security and love you need. Even if someone loves you totally and fully and completely, it won't help in the long run if you cannot give that love to yourself. It is doomed to fail. Believe me, I know this very well. I have had more than one woman give me total and complete love to me, but I could not accept it because I did not know how to deal with my emotions.

So I will now tell you how to really be with your feelings and emotions, and I really think that it can help you a lot.

This is how you do it:
When you have some kind of negative feeling or emotion, first of all realize that it is just a kind of energy in your body. It is not necessary good or bad, that is just your minds interpretation of what is happening. So when you have a feeling sit down somewhere where you can be undisturbed and by yourself (after a while you can do this anywhere)
Sit down, take a deep breath and close your eyes.
Start by just feeling what is going on in your body right in this moment. Start with your head, then your neck and then your chest, your arms and your legs. Notice the space inside your body. Then move your attention to the uncomfortable energy. Try to notice how it really is, without interpreting it with your mind in anyway. Just for a while, ignore why you think you have it, or the labels you have put on it (for example sadness, anger, hate etc) Just notice where in your body it is. Try to feel the shape of it. Talk to it, in your mind or out loud. Say: Hello feeling. I am here with you and I want to listen to you and get to know you. Notice if it is warm or cold, if it moves or are still and any other physical characteristic you can get about it. (heavy or light, tingling, throbbing, hard or soft, things like that.) Just imagine that you are examining how it appears in your body, without naming it or caring about what it means or where it comes from. Spend as much time as you can with this. After a while you might find out that it is not so horrible as you thought it was when you tried to run away from it. When you have done this for a while, and you feel like you have gotten to know it quite well, you start talking to it again. Try to project acceptance to it, and say things like: Hey feeling. I accept that you are in my body right now. It is perfectly okay with me that you are here and now. I can handle you. And when you say these things at the same time really try to feel them in you as well.
It might be easier than you think.
If you do this every day, you will gradually stop fearing your emotions, and learn how to really handle them. You will probably find out that they cannot overwhelm you like they used to do before. I really think that feelings just want to be heard and accnowledged, and after a while they will disappear by themselves. Do it every day, and as often as you feel bad feelings and I think it will help you very much.

I(Puu, not the writer of a text above) have used this method at least once:
I had some fear inside of me about what some guys in a school's band might think about me, because I had failed them one and half a year ago. In a vision late night I started to approach that memory and fear in a consious way. I walked through a wall in my school and spyed those guys (this is also one example about how mind is creating wonderful logic and intelligence: without consciously connecting that i'm in school because i need to see those guys i walked that very unusual route near the music class where they were standing - that's how dreams are working.) I listened them some time but then I lost the image and started to think this "Feelings, emotions, body energy" -text. So I saw a little blue elephant with three legs, that was the form of feeling (fear, shame, anxiety, boredom, despair etc). I tried to say some things to it but the one which really helped was: "I don't want you to go away." And of course it left. It was enough love for it to heal. I felt VERY relieved, really. Relief is not frequent feeling in my life at all. Then I got an image of plush toy dog and it was much more kind than the one before it. It also left. COuple of minutes later I got awful pains (in physical body) to my neck, hand and hips. I decided to be calm and relaxed and say the same thing to it: "I don't want you to leave me." It lasted couple of minutes. Then I maybe fell asleep.

suomeksi:
Mua piinasi ajatus (tässä pari päivää sitten, 24.12.) yhdestä projektista josta olen feidannut puolitoista vuotta sitten. Tunsin häpeää enkä ole koskaan halunnut ajatella asiaa yhtään. Nyt aika oli kypsä lähestyä sitä tietoisesti. Näyssä kävelin koulun keittiöön vilahtaen seinän läpi. Sieltä pystyin salakuuntelemaan musiikkiluokassa (projekti liittyi musiikkiin) tyyppejä, jotka olin pettänyt. Kävin vähän läpi sitä mitä he saattoivat minusta ajatella, yleisesti myös, koska se on huolestuttanut mua. Sitten näky katosi, ja kun olin juuri päivällä lukenut ton tekstin, mietin, minkä muotoinen se tunne on. Se oli sininen kolmijalkainen otus, norsu. Katsoin sitä. Yritän nyt muistella mitä sanoin sille, mutta muistan vain sen, mikä toimi: se että sanoin "Mä en haluu että sä meet pois". Konkreettinen rakkaudenosoitus pikku norsulle. Tietysti se lähti heti, tai muuttui aivan eriksi, kevyemmäksi. Mun olo helpottui. Sen muoto lähti mun sisältä pois (koen aika paljon erilaisia rakenteita mieleni sisällä), niin tapahtuu harvoin. Se muuttui vaaleansiniseksi pehmolelukoiraksi (en mä niitä ihan hirveän selkeinä nähnyt, mutta nää kuvailut osuu aika lähelle). Se oli jo paljon helpompi tunne. Sitten mua alkoi vihloa ihan helvetisti kaulaan, käteen ja lantioon. Pelästyin sitä eka, mutta sitten rauhoituin. Taisin selittää niille kivuillekin että haluan niiden jäävän. Ei ne mitenkään heti lähtenyt mutta aika pian kai. Olin vaan ihan rentona enkä antanut huolestumisen viedä mua.

Päivitys 2.2.2009 Mulla on tapahtunut sisäinen vallankumous. Ylläkuvatun suhtautumistavan ansiosta ja parin filosofisen neuvon jälkeen olen tullut tarkkailijaksi ja rauhalliseksi. Mä vain kuuntelen mitä mussa tapahtuu, en enää anna tunteideni tai ajatusteni hallita mua. Olen ottanut elämäni omiin käsiini. Olen neutraalimpi ja mulla menee elämässä paljon paremmin kuin kuuteen vuoteen. Olen ymmärtänyt vastuuni itsestäni. Olen enemmän yhteydessä todellisuuteen. Eli vitusti vaan käyttäkää tota tekniikaa ja meditoikaa muutenkin!

Suojaavan kentän luominen ja auran tsekkailu

Suojaavan kentän luominen on yksinkertaista: ala ajatella että sinulla on se. Pallo ympärilläsi. Raja jonka läpi et päästä asioita joita et halua päästää. Jokin joka ulottuu vähän fyysisen kehosi ulkopuolelle. Sellainen on. (Sähkömagneettinen kenttä.) Sen avulla voi tunnustella rajojaan.

Sitä voi aloittaa esim. näin:

- Tiedosta aina miltä tuntuu. Miltä tyhjä tila tuntuu? Kun pieni poni ravaa ohitsesi, miten se vaikuttaa sinuun? Tunnetko sen ympärilläsi, missä kohtaa kehoa? Tai kun seisot oven takana odottamassa soitettuasi ovikelloa ja sitten ovi avataan - miltä se vaikuttaa? Fiiliksenä? Jos olet huono kuvaamaan verbaalisesti tuntemuksiasi, yritä sitä! Jos olet hyvä, yritä vain tuntea ja tarkkailla, minkälainen maailma on, jos siihen ei liitä yhtäkään määrettä?
- Keksi jokin voima, tunne tai henki joka olisi ympärilläsi suojelemassa ja auttamassa sinua. Mä en kerro mitkä on auttaneet mua, mutta ne voi olla mitä tahansa mitkä tuntuu hyvältä. Ei tässä käsittääkseni voi olla mitään oikeaa ja väärää, jos joku väittää että ompelukone ei voi olla suojelushenki tai että ei voi olla suojelushenkiä, se on sen ihan oma ongelma.
- Seuraavalla, tai samalla, levelillä voi alkaa nähdä auroja. Niillä on värejä ja sävyjä ja niitä tutkailemalla voi huomata, missä kohtaa omat ongelmat on. Sitten niitä ongelmia, tunnepatoumia voi vapauttaa sitä kautta. Aurojen näkeminenkin edistyy huomattavasti kun sitä vain alkaa ajatella.

Ja Täällä keskustelevat ihmiset, joista tuntuu että he eivät osaa suojautua.

Resonoi vain posiitivisten asioiden kanssa. Ei ole välttämätöntä masentua maailman tilasta. En usko että on. Älä tule onnettomaksi ja kyyniseksi. Kun olet sitä jo, yritä päästä sen ulkopuolelle. JOs olet luovuttanut vallan tunteistasi systeemille, olet heikompi, ja sitä juuri tämänhetkinen maailma ja sosiaaliset pelokkaat odotukset haluavat sinusta.

Tunteiden poisheitto ja poisimeminen

Kaikkia tunteita ei voi kantaa samaan aikaan mukana. Sanon sen koska en ole itse tajunnut sitä oikein vieläkään.

Yleisesti tämä tarkoittaa irroittamista, sitä että ei jumita asioissa. Se on vain vaikeaa. Tunne, fyysinen ja aivokemiallinen reaktio voi kestää korkeimmillaan 90 sekuntia, ja sen jälkeen se on muuttunut toiseksi.

Käytännössä:

- Voi kokeilla poimia kehostaan tunteita ja viskoa niitä pois fyysisillä tai henkisillä käsillään.
- Voi kuvitella jonkin alipaineen imevän kehostaan ikäviä tunteita. mun kokemus siitä täällä.
- Voi yrittää konkretisoida tunteita ja ajatuksia joihinkin esineisiin jotka vaikka antaa pois.
- Tee kesken jääneet liikkeet loppuun. Jos olisit halunnut lyödä jotakuta 5 vuotta sitten ja kätesi alkaa hiljalleen tulla salaperäisen kipeäksi, kannattaa tehdä se lyöntiliike. Ei tosin ketään kohtaan.
- Voi kirjoittaa jumittuneita ajatuksiaan ylös ja sitten vaihtaa ne vastakohdikseen. esim. "mun on pakko saada nyt avokado". -> "mun ei ole pakko saada nyt avokadoa." it's that simple! vaatii varmasti tiettyä olotilaa että toimii. vaatii sitä että ymmärtää, miten satunnaisia asioita ajatukset ja elämä on. en väitä että ajatukset tai elämä olisivat satunnaisia, mutta joissain tilanteissa vanhat ajatukset voi hallita elämää liikaa. Tuhoa ne jos haluat, mun mielest on tärkeää oppia hallitsemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Mutta joo. You decide it!
- Nää kaikki toimii todennäköisesti paremmin jos niitä tekee jonkun niitä harrastaneen ihmisen kanssa.

Kehon kanssa keskusteleminen

Olen kysellyt keholtani asoita. Välillä vastaukset ovat yllättäviäkin. Itsenäisesti se ei ilmoittele asioita, ainakaan paljoa. Ihan hyvä, pääsee enimmäkseen olemaan rauhassa siltä, että pitäisi tuntea vastuuta toiminnastaan. Kaikissa tällaisissa asioissa on se riski: Mitä minulle ja elämälleni tapahtuu, jos alan kuunnella itseäni ja toteuttaa jotain uutta?

Kyse ei tarvitse olla siitä, että varpaalla olisi itsenäinen sielu, mutta sen kuunteleminen, mitä se varvas, osa tietoisuuttasi, tahtoo kertoa, jos sille antaa aikaa, voi auttaa kaikkea. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että aina ei muista kuunnella itseään tai ei osaa huomata mitä oikeastaan tapahtuu. Ihminen tietää enemmän kuin tajuaa, kaikki tieto ei TODELLAKAAN ole tietoisuuden piirissä. Esimerkiksi vammautettuani sormeni puristin sitä että verentulo loppuisi. Ei loppunut. Tuli mieleen kysyä, onko sormella mitään ehdotuksia. Vastaus ei ollut neuvottelua, maagista ohjetta siitä mikä rituaali pitäisi tehdä, vaan sormi yksinkertaisesti huusi: "AAARGH älä purista mua noin kovaa!" Tarina ei kerro, loppuiko verenvuoto kun puristus loppui, koska puristus ei loppunut. Siis vähensin sitä hiukan, mutta jostain syystä mieleeni ei tullut noudattaa sormen ohjetta. En tiedä miksi. En jotenkin ottanut sitä vakavasti. Verentulon loppuminen ei kuitenkaan ole mikään pääasia, vaan traumasta palautuminen (tällä samalla sivulla, katso vaikka alun listasta).

Nykyään oloni on sellainen, että haluan yrittää selvittää huonoa oloani sitä mukaa kuin se ilmestyy. Ratkaista asiat. Tämä tapa voi olla joskus toimiva. Ihan vain rauhallisesti kysyt, että mitä siellä jaloissa tapahtuu. Voi tulla verbaalinen vastaus tai kuva. Mulle tulee kumpiakin. Vatsani tulee usein kipeäksi eräässä liikuntaharrastuksessani. Juoksin ympyrää, tunnelma oli täysin hyvä paikassa, mutta mua alkoi sattua vatsasta ja itkettää. Tapahtuu usein. Keksin kysyä vatsaltani, mikä on ongelmana. Se huusi katkerasti "Vihaan Jaana Kuusta [pseudonimi, yläasteen liikunnanopettaja]" Selitin vakuuttavalla äänellä (pääni sisällä): "Älä viitsi, kaikki on ihan hyvin, eikä se ollut niin huono tyyppi, itse sulla vain oli ne asenteet." Vatsa vaikeni. Kohta alkoi taas sattua ja kysyin syytä: "Jupiter Nokkanen on paha! [luokkakaverini yläasteelta, tosi ilkeä tyyppi]" Vastasin: "No, kokemus aikoinan oli hirveä, mutta anna sen jutun jo olla." Siihen syyttelyt loppuivat siltä päivältä.

Eräänä päivänä parin tunnin sisään tapahtui kolme sosiaalista kontaktia, joiden jälkeen tunsin suurta epävarmuutta itsestäni. Ensin aloin hurjapäisesti puhua yhden tuntemattoman ihmisen kanssa, ja oloni jäi siitä vähän räjähtäneeksi. Sitten eräs ihminen suhtautui muhun aika negatiivisesti asemaansa hyväksikäyttäen. Sitten teinipoika tuijotti mua kuin kysyen "Mikä tuo on?" ja se tuntui todella loukkaavalta. Siinä kohtaa alkoi sitten jo olla ihan liikaa pahaa mieltä ja pelästystä. Pysähdyin, istuin keinuun ja Ruutuisen miehen ohjeen mukaan vain kuulostelin tuntemuksia. Selitin niille, että hyväksyn ne täysin, että mulla ei ole mitään tarvetta saada niitä pois, en ole peloissani. Jännitys oli selvästi selän alueella. Sain siitä joitakin mielikuvia, esimerkiksi käärme sokkeelottemassa selän ihon alla. Olo ei kuitenkaan mennyt pois. Kysyin, että mikä nyt on vielä ongelmana. Tunne selässä vastasi "No, mä haluan hallita sua." Mä olin vaan ihan et mitä vittua ja aloin nauraa. Sitten jatkoin elämääni.

Ilman tätä suhtautumistapaa (hyväksyntää, kuuntelemista ja kyseenalaistamista) olisin jäänyt tunteeseen koukkuun vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Älyllinen havainto, joka jää aivan toissijaiseksi vireeksi, oli, että paha olo liittyi tarpeeseeni saada hyväksyntää ja tulla ymmärretyksi. Pettymys, syytös ja syvällinen kurjuus olisi halunnut jäädä pesimään. Miksi? Kiinnostava ilmiö psykologisesti.

Suosittelen tätä todella paljon. Tieto ja voima on kehossa. Aivojen kohdalla tai muualla sitten. Koulussa opetetaan (muistan jotain esitelmiä ala-asteen käytävän seinällä) aisteja vain viisi, mutta esimerkiksi asentoaisti luokitellaan nykyään jo jonkinlaiseksi oleelliseksi kokonaisuudeksi. Vaikka eiväthän aistit siihen lopu, mutta hyvä alku.

Fyysinen kipu

Hengitä. Hengitä nopeatahtisesti, jos lyöt varpaan seinään.

Treenaan systemaa , erästä itsepuolustuslajia, ja siellä on suuressa osassa rentous, tuntemukset ja iskujen vastaanottaminen. Lyöntien vaikutukset, tunteineen katoavat välittömästi kun saa tarpeeksi happea. Kuten edellisessä kohdassa kirjoitin, tunteet haluavat valtaa. Ihminen ei ole tunne, sulla on valtaa päättää mitä koet. Tunne kestää pisimmillään 90 sekuntia ja sen jälkeen se on metatunne eli ajattelulla pitkitetty tai tunnetta tunteesta.

Systema on myös henkistä, suosittelen sitä ehdottomasti. On turha olla vihainen. Kannattaa vain miettiä mitä voi tehdä ja miten käyttää päällekarkaajan tunteita ja niistä seuraavia jännitystiloja hyödyksi. Jännittynyt ihminen nimittäin on hitaampi ja sitä sattuu pahemmin.

Hengitä! Kipu on vain merkki siitä, että jotain tapahtuu ja siihen kannattaa reagoida jotenkin. Mä en tarkoita tällä ohjata ketään, ketä sattuu hirveästi, mutta mielestäni tämä on helppokäyttöinen käytännön elämänohje.

Traumat

Tämä alkaa siitä, kun olin 3 päivää ulkopäinohjautuvassa työssä vuoden 2007 keväällä. Jossain typerässä marketissa niin että mandariinit menee liukuhihnaa pitkin eikä liity mihinkään suurempiin kokonaisuuksiin.

Tyyppi, ehkä useampikin, en muista, joka mulle sitä kassanräpläämistä opetti, ei ollut ehkä ihan kunnossa. Siinä oli sellaista kylmyyttä ja defensiivisyyttä. Oli se ihan mukava, mutta mä en tosiaan oppinut sitä työtä kun itku oli niin korkeella kurkussa ja aloin sekoilla pelkän hermostumisen takia kun se. Jouduin siellä töissä seisomaan useita tunteja sen kassan vieressä tarkkailemassa miten sitä työtä tehdään.

Niistä päivistä töissä ei jäänyt paljon käteen, mutta jalkoihin jäi. Jouduin nimittäin siellä töissä seisomaan useita tunteja sen kassan vieressä tarkkailemassa miten sitä työtä tehdään. Aijaijai! Yhä puolentoista vuoden kuluttua mua sattuu päivittäin jalkoihin. Se rajoittaa elämääni hiukan, sillä en enää kävele mielelläni pitkiä matkoja.

Kävely kovalla alustalla eli useimmissa paikoissa saa mun jalat varpaista lantioon asti nykyään kivuliaiksi. Varpaat. Jalkapöytiin ja jalkapohjiin äkillisiä vihlauksia. Nilkat jotenkin vääntyy. Pohkeitten lihakset menee jumiin, siis todella jumiin! ne pullottaa kuin mitkäkin pallot yhden kilometrin kävelystä. Polvia en uskalla edes ajatella. Reidet on siinä välissä silleen, että ne ei itseasiassa ole kipeät, tai sitten en vaan tunne sitä, kun muut osat ovat kipeämpiä. Lantio on jotenkin pois paikoiltaan ja siinä vihloo joskus. No oon sitte joillakin lääkäreillä (1 fysioterapeutti, 2 lääkäriä, 1 jalkaekspertti) käynyt. Kuljin paljain jaloin, ja erilaisilla kengillä ja pohjallisilla. Hankin sellaiset erikoiskengät, joita kyllä suosittelen edelleen, koska asfaltti ei ole ihan soveliain alusta ihmisjaloille. Mitään fyysistä vikaa jaloista ei ole löytynyt, jalkaekspertti tiesi vain, että tällaista esiintyy nuorilla naisilla. Nuorilla naisilla esiintyy myös selittämätöntä rintakipuoireyhtymää.

Sitten eräässä hieronnassa discoveroin tällaisen asian:
Tunteet vaikuttavat kehoon. On ihmisiä, joilla tunteet jäävät vain mieleen painamaan, mutta usein tunteet varastoituvat kehoon. Lapsesta asti keho on perustus minuudelle.

Ei ole ollenkaan mahdotonta, että nuorten naisten jalkakivut ja rintakivutkin liittyisivät esim. ilmaisematta jääviin negatiivisiin tunteisiin. Munkin rintakehää polttelee ja jäätelee aika paljon.

Sen jälkeen tajusin vuorokauden sisällä näitä asioita ja aloin siten ymmärtää, miten sen myyjän energia oli välittynyt mulle:

Ystävääni Jalopeura Tuulta ei vainonnut isosisko siksi, että Jalopeura Tuulessa olisi jotain vialla. Vaan siksi, että sisko kadehti Jalopeura Tuulta ja oli järkyttynyt siitä, ettei Jalopeura Tuuli enää ihaillut häntä niin paljon. Ainakin tässä tapauksessa projisointi oli erittäin totta ja siinä oli kyse kontrolloinnista. Että tuon inhottavan Jalopeuran saisi jotenkin hengiltä, että se ei olisi enää voimakas.

Mulla ei ole paha mieli ainakaan ainoastaan oman itsetuntoni kyseenalaistamisen takia siitä, että mut on suljettu yhdestä ryhmästä ulkopuolelle, vaan elän myös minut ryhmästä poissulkeneen ihmisen jotain salattuja tunteita. Näitten juttujen tajuamisessa ei todellakaan ole kyse mun defensseistä, mä tunsin alusta asti, että sillä ihmisellä on jotain torjuttuja tunteita sisällään. Enkä mä todellakaan tarkoita sitä millään pahalla. Melkein kaikilla ihmisillä on jotain lukkoja ja tilanteita joissa ne aktivoituu. Mutta niin ei tarvitse olla.

Unta samana iltana odotellessani tajusin kirkkaasti, että kaupan työntekijä ei päässyt tuhoamaan mua. Miten se, että mä salaisesti herätän jossakussa ärtymystä sen takia, minkälainen mä olen, voisi tehdä musta tyhmemmän, säälittävämmän tai rumemman kuin mitä olen, puhumattakaan siitä, että se pääsisi käsiksi mun todelliseen olemukseen? Se ei vaan kuulosta järkevältä. Sen sijaan suurin osa pahasta mielestä, mitä mulla edelleen nousee pintaan, kun mietin niitä päiviä K-marketin kassalla ja sitä kun kuulin, että ne eivät halua mua sinne työntekijäksi, koska en oppinut kunnolla, on oikeasti sen mua työhön perehdyttäneen tyypin pahaa mieltä. Mä imin siitä sen negatiivista energiaa. Se vain tuli mulle. En tiedä miksi.
Siinä maatessani jalkojani alkoi kuumottaa. Niissä tapahtui jotain muutoksia. Ne tuntui hehkuvan. Samaa kuumaa kai nykyään monet tyypit tuntee jos teen niille jotain parantamista. Mä paransin itseäni tällä älyllisellä oivalluksella. Cool! Ei se tietysti pelkästään älyllinen ollut.
Näin sitten nukahdettuani unta, jossa lähdin ylittämään Kaivokatua, ihan suojatien kohdalta, mutta ehkä punaisia päin, en edes ajatellut asiaa. Jostain kovaäänisistä ylhäältä kuului: "Inka (+sukunimeni), olet ylittänyt tien. Et saa nyt osallistua enää mihinkään vaalitapahtumaan koko päivänä." Mulle tuli hirveä olo. Ei niistä vaalitapahtumista niin väliä, mutta tän jonkun ylimmäisimmän auktoriteetin aktio mua kohtaan rikkoi mut.
Onneksi heräsin, ja hirveän onnellisena tajusin, että en mä ole paha tai huono, ainakaan sen tienylittämisen takia. Paha olo johtunee pikemminkin siitä, että olen niin hirveän pahoillani siitä, että jollakulla on sellainen olo, että se haluaa käyttää sellaista valta-asemaa joka kaiuttimista kuuluttavalla on. Olen jotenkin universaalisti surullinen siitä. Että se on menettänyt empatian niin, että se haluaa kontrolloida mua.
Tulkitsen tota unta myös sillein, että nää mieleeni kasvaneet auktoriteetit (joita käsittelee tietääkseni myös leffa Korkein oikeus) ja erityisesti tämä kaupan työntekijä joka on estänyt kävelyä, konkreettista etenemistä ja oman tien löytämistä elämässäni, eivät pidä siitä, että mä ylitän jotain rajoja. Ja siitä onkin kyse. Lähtemällä miettimään tätä asiaa, mä olen tullut liian vahvaksi. En niin hirveen vahvaksi, viel ainakaan. Mun jalat ei ole täysin parantuneet ja kyl mä romahtelen kritiikistä niin kuin kaikki muutkin. Mutta jotain syvällistä vallankumousta täs on. Mulle tulee hirveen vahva emootio kun ajattelen niitä tyyppejä joilla on jotain niin negatiivista sisällään. Mä yksinkertaisesti tunnen rakkautta. Niin paljon.

Ja mitä työnteon järkevyydestä sitten muuten? No, mä haluan tehdä vitusti töitä itseni ja toisten eteen sitten kun olen siihen valmiimpi kuin nyt. Kaupallinen ala ja talouskasvuun osallistuminen jäänevät vähäsen taka-alalle. Eeha.

Traumaterapiakeskus

Narsistisesta traumasta selviäminen

<

Tuskan luominen ja ylläpito ajattelun avulla

En halua enää ajatella niin en sitten kirjoita tästä mitään.

Yksi tarina vain: Olen aikaisemmin ollut kaksi päivää kuukaudesta ihan vaan totaalisessa maailmanlopun tunnelmassa. Kaikki sattuu, toivoa ei ole, kaikki valuu, elämä on kärsimystä. Nyt kun olen alkanut voida paremmin, huomasin, että se on vain heijastanut yleistä ajatteluani. Kuukautiset itse ovat oikeastaan vain tarjonneet sopivan herkkyyden. Viime menkkojen aikana tajusin, että mun pitäisi kunnioittaa itseäni enemmän, yrittää pitää itsestäni huolta eikä ajaa itseäni kaikkiin ajattelun umpikujiin, sillä mun ajatukset sattuu mua kaikkialle. No, opin siis viime menkoista tosi paljon. En enää kiusaa mua.

Ajattelu ja siitä kärsiminen ei ole välttämättä vastuullisuutta.

Katuminen ei myöskään välttämättä ole vastuullista. Tekojen häpeämiseen olen todennut omalla kohallani kehollisen ilmaisun olevan ajattelua parempi väline. Ei sillee, että tarttis hävetä, mutta silloin kun se tunne tulee niin sehän todellakin tulee. Jos mua hävettää ihan hirveesti, pompin ja heilutan päätä ja vaikeroin. Vähän sellaista katolilaista meininkiä. Mun mielestä häpeä kohdistuu sellaisessa vähän vähemmän mun syvimpiin ja herkimpiin itsekokemuksen tunteisiin. Ehkä siksi, että jos riehuu, niin tunteen voima ei ehdi yksinäisen, helposti tuomitsevan ajattelevan mielen aiheuttamaan vaarallisia johtopäätöksiä. En tietenkään tarkoita, että johtopäätöksiä ei pitäisi tehdä. Ne vaan kannattaa tehdä vähän myöhemmin kuin silloin kun emootiot jyllää ihan villinä. Siis tottakai emootiot on ehdottoman arvostettavia päätöksiä tehtäessä. Mutta ehkä siinä on sellainen sopiva keskitie. Sen löytäminen perustuu vastuullisuuteen ja arviointikykyyn. Ja ystäviin. Vaikeeta. Ja saahan virheitäkin tehdä. Ei muuten voi elää.

Myös katkeruus, jota on niin helppo pitää yllä toistuvilla ajatuksilla siitä, mihin on oikeutettu ja kenen vika on, että ei ole sitä saanut, löytää jotain ratkaisuja. Haluan painottaa, että ymmärrän ja hyväksyn täysin ihmisiä, jotka ovat katkeria, mutta katkeruus on hassu ja pelottava tunne siinä, miten kertaluontoinen tapahtuma voi pilata koko elämän. Kuitenkin asioita menettää koko ajan ja jotain saa. Ystäväni Laiha Hautakivi sanoi: "Menettäessäänkin saa sen menetyksen. Sen aukon." (Joskus menetyksistä voi seurata jopa konkreettisia lahjoja: mä olen tullut näin fiksuksi, koska olen eka menettänyt ainakin 3 vuotta elämästäni sairastamalla kaikkea tätä. Mun toiseen käteen on tullut parantamisenherkkyys EHKä siksi, että siinä on paha rasitusvamma.)

Mä jatkan Laiha Hautakiven ajatusta: menetystä täytyy rakastaa. Kaikki on ihan hyvin. Eikä mikään ainakaan pitkällä aikavälillä helpotu kasvattamalla katkeruutta, ellei katkeruudesta sitten kumpua tekoja muiden auttamiseksi. Mutta en ole varma, voiko silloin aidosti hyvin. Ehkä niin aidosti kuin on mahdollista.

Katkeruudesta, niin kuin muistakin asioista, pitää päästää irti. Vaikka antamalla itselleen se, mitä tarvitsee. Kuten tän sivun ensimmäisessä tekstissä sanotaan, kukaan ei voi antaa sulle niin paljon kuin tarvitset jos et tajua antaa sitä itse itsellesi. Ylläri, pohjaton kaivo ei täyty. (Lempeä silitykseni niille, joilla on ollut tosi paljon yksinäisyyttä). Mulla on tässä kertomuksessa pieni vihje siitä, miten itselleen voi antaa jotain mitä luulee että loppumaailmalla olisi velvollisuus antaa.

Tajunnan sisältö, anteeksiantaminen ja nautinnon myöntäminen

tajunnan sisältö.

kärsimyksesi on oma tuotoksesi. ilman sinua et voisi kärsiä. vaikka tapahtumat, esimerkiksi sairaudet, epäoikeudenmukaisuus, kusipäiset ihmiset, eivät olisikaan tai olekaan 100-prosenttisesti sinusta aiheutuvaa, et silti voisi nähdä niitä ja suhtautua niihin, ellet olisi olemassa. luomasi ahdistus ja paha on sinun hyvin henkilökohtaista aikaansaannostasi. myös: kukaan ei tee sinua onnelliseksi. teet itse, hermostolliset prosessit saavat sinut tajunnassasi kokemaan hilpeyttä ja rauhaa. jos et olisi olemassa, kukaan ei olisi kokemassa siinä kohtaa universumia mitään. (tai ehkä olisi, mutta sen voi mielestäni jättää huomiotta.)

kaikki kokemuksesi ja pelkosi ja häpeäsi ja käsityksesi ovat itse tekemiäsi. se voi olla kamalaa ymmärtää, sillä usein tunteet ovat hyvin voimakkaita ja niitä on helpompaa projisoida toisille ihmisille ja on helppo syyttää yhteiskuntaa tai poikaystävää ja sanoa: "sä saat mut surulliseksi." niin voi tietysti sanoa, ja mun mielestä se on ihan totta, sehän on yksi selitystapa, ja se voi toimia ihmisten välisissä suhteissa (mutta isompia prosesseja kuten ekosysteemejä on vaikeampi saada messiin syyttelyyn ja vastuun välttelyyn). silti luulen että tilanne on vapaampi ja sisältää enemmän ratkaisuja tai ainakin vaihtoehtoja jos tietää myös tämän mitä kerron tässä, koska kun tietää omat luomuksensa - mielialat ja tarpeet jne - voi miettiä että mihin niistä reagoisi jos mihinkään.

voit kokeilla vaikka maata paikoillasi ja yrittää ymmärtää että kaikki mitä näet fyysisenä, on sisälläsi, oma luomasi kuva. maailma valuu silmiesi läpi sinuun. sisällät kokonaisia maisemia. haistamisen kokemus on sinäkokemus. kaikki tekemäsi hyvä-paha -arvostelmat riippuvat sinusta. itse fiilistelin tätä aika voimallisesti menkkakivuissa, koska ne saavat mut aina jossain pisteessä jotenkin kuvottuneeksi koko maailmasta, ja tuovat pintaan vihaa ja vastenmielisyyttä. josta olen itse vastuussa. ei kukaan muu voi luoda niitä. ei kukaan istu vieressäsi ja siirrä sinulle ajatuksia (tai ehkä siirtää, mutta sen voi mielestäni jättää huomiota.) itse istut siinä ja siirrät itsellesi ajatuksia.

anteeksiantaminen.

muutaman illan kuluttua päätin kokeilla antaa itselleni anteeksi, se vain tuli mieleen. antaa itselleni anteeksi kaiken mitä mielessäni tapahtuu, miten luon itselleni kärsimystä.

koin kaikkia pelkoja sillä hetkellä kun päätin yrittää antaa itselleni anteeksi. uskalsin antaa itselleni anteeksi sen että ranteessani on rasitusvamma, että pelkään maailmanloppua, että tulen aina satuttamaan jotakuta (kuten me kaikki), että minua pelottaa. tätä on hiukan vaikea selittää, mutta päätin tyhjentää tajuntani kauhusta antamalla aivan kaiken mahdollisen mieleen tulevan anteeksi itselleni. pyytää itseltäni anteeksi ja antaa itselleni anteeksi, samaan aikaan.

oli erikoista huomata, että anteeksipyytäminen pelotti ja lähes satutti, sillä jotenkin se että myönsi jonkin olevan totta, esim. että olen syntynyt tällaiseksi enkä sellaiseksi mitä kuvittelen haluavani, ihanteelliseksi, tuntui päästävän vapaaksi paljon kauhua, kuin olisin vasta tullut tietämään millainen olen. jotenkin on ilmeisesti kuvitellut, että välttelemällä jotain aiheita voisi estää niiden todenperäisyyden. ihan oikeasti musta tuntuu yhä siltä että jos myönnän että ihmisille saattaa käydä köpelösti tällä planeetalla, niin tapahtuukin. voimallinen laite tuo kieltäminen.

nautinnon myöntäminen.

uskon että me ihmiset teemme kaikkia asioita nautinnosta. vaikka vaikuttaa siltä, että joku sulkee itseltään aktiivisesti onnea pois tai satuttaa itseään, on jossain kohtaa toimintaa oltava jonkinlainen pieni osa tyydytystä. mitä sitten onkaan: itsesääliä, turvallisuudentunnetta, itserankaisun iloa, epätoivon romantiikkaa, näitähän löytyy, olen testannut niistä suuren osan, ja hauskaa on ollut.

tämän voi ymmärtää esimerkiksi evoluution kannalta. eliö aivan varmasti tekee sen mikä on pitkällä JA/TAI lyhyellä tähtäimellä kannattavaa. ja sitten kannattaviin tilanteisiin on ohjelmoitu liittymään jonkinlainen tyydytys. itse olen tutustunut ihmisen psyykeen, ja jossain määrin dinosauruksen tunteisiin, ja ymmärrän sen että elämä on mielekästä, tunteet ovat mielekkäitä, reaktiot ovat usein typeriä mutta silti oikeita.

toinen lähestymistapa, ja toivottavasti yksi yksi tapa auttaa itseään on kysyä, onko se mitä tekee, todella nautinnollista. esimerkiksi istut tietokoneella sen takia että nautit siitä, tai sitten et vain vielä ole tajunnut ettet nauti siitä, tai siis nautintosi tapa ei ole kovin ravitseva. mielestäni järjen tarkoitus on maksimoida nautinto, eli pystyä järjestämään elämänsä siten että voi nauttia pitkällä tähtäimellä paljon.

Jotain vielä