"Näin, että hänen ympärillään oli hyvin sensitiivinen kenttä, että muiden kentät valtasivat hänen tilansa hyvin helposti, varsinkin jos ne muut olivat vailla jotain. Hän tunsi itsensä heti syypääksi siihen ja yritti tyydyttää toisten tarpeet ja niin tehdessään kadotti itsensä. Sillä tavalla näin, että hän oli ei-kukaan ollessaan muiden ihmisten kanssa. Minä päätin, että minun kenttäni tuli olla neutraali, niin ettei hän ainakaan minusta voisi lukea mitään toiveita tai mielipiteitä siitä, millainen hänen pitäisi olla. Ja pienen harjoittelun jälkeen se meni hyvin. Kun istuin hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli syönyt, hän muuttui omaksi persoonakseen, ja silloin hän keksi aivan uusia asioita. Hänessä syntyi uusia ajatuksia, ja me juttelimme ja nauroimme, ja hän uskalsi kokeilla omia mielipiteitä."





Mulla ei ole näistä häiriöistä henk.koht. kokemusta joten runoni saattavat mennä ihan pieleen. Mutta ehkä niistä jotain iloa on?