Mietin, voisiko tähän(kin) häiriöön tms. suhtautua rakentavammin kuin pelkällä lääkityksellä. En tarkoita, että kenenkään pitäisi suhtautua siihen rakentavammin. Mun on helppo puhua, koska olen autuaan tietämätön niistä vuoristoradoista, mitä jotkut elävät.

Mietin vaan tänään kun hurlatihei yhtäkkiä jotain askareita toimittaessani aloin kulkea jotenkin nopeutettuna ja aikamoisessa vimmassa, että shamaanit vaikuttavat aikaan. Ne voivat saada henkimaailman avulla lisäaikaa tai vuodet voivat mennä aika haipakkaa. Onko se totta? En tiedä, mutta kokemuksestahan ajassa on kyse, ainakin kokemuksen tasolla. Joten, voisiko vauhtia hidastaa tai kuvottavan hitaasti matavaa masennusvaihetta nopeuttaa?

Yhtenä mun osaltani hyperaktiivisena iltana keskusteltiin ystäväni Maailmanpa(ra)nnu(s)agentin kanssa joka oli lukenut kirjaa jossa kuvattiin bipolaarisuuden dynamiikkaa. Että maanisdepressiiviselle on kaksi tilaa: päänsisäinen, joka on vähän eristetty jossa kaikki toimii hirveen hyvin. Sitten on se toinen, jossa se huomaa, että maailmassa on myös ikäviä asioita ja kaikki ei onnistukaan. Ihmisen käsitykset todellisuudesta ja omasta kyvykkyydestä ei ole syntetisoituneet vaan toimivat vuorotellen. Tällaisesta selitysmallista kerrotaan myös Pirkko Siltalan kirjassa Nainen ja masennus. Tässä yksi aukeama tästä aiheesta: KLIK.

Kiinalaisessa lääketieteessä hyperaktiivisuus yhdistetään maksan, "tunnekeskuksen" toimintaan. Itsessäni huomaan ainakin muutaman kerran viikossa, että jos mulla on joku ongelma, hyvä olo, epämääräinen olo tai sitten oikeastaan pohjimmiltaan paljon vihaa ja tyytymättömyyttä, saatan alkaa todella villiksi. Sitä me just pohdittiin Maailmanpa(ra)nnu(s)agentin kanssa. Et kun mä huomaan alkavani sekoilla jotenkin nopeaan tahtiin, vähitellen tilanne tulee mulle yhä epäselvemmäksi jos kukaan ei sekoile mun kanssa. Jos mun kanssa ei olla tarpeeksi samalla aaltopituudella, jos musta tuntuu että kukaan ei ymmärrä ja tue mua, mä ehkä kostoksi pistän ihan ranttaliksi. Suojaudun. Sit mä olen aika hurmiossa oman pääni sisällä. Sit luoja tietää mitä tapahtuu ja jos tapahtuu edes vähän jotain vaikeaa joka yrittää läpäistä mun hurmion mä romahdan tai alan nauraa yhä enemmän. Joskus olen sellaisen aktiivisuuspiikin jälkeen tosi väsynyt - depressiossa. Tosin se depressio ei yllä muhun kovin kokonaisvaltaisesti. Mä yhdistän tän tosi suoraan mun muihin emotionaalisiin pulmiin ja herkkyyksiin. Eikä siinä tollaisenaan ole yhtään mitään vikaa. Uskon että bipolaarisessa mielialahäiriössäkin löytyy aika paljon syitä ihmisen taustalta.

Näin sanoivat pari ihmistä: Maniassa on tunne siitä, että täytyy tehdä jotakin, muuten ei riitä, jotain täytyy pelastaa. Ja et ei pysty erottaa, et ahdistus on sisällä eikä ulkona. Mut jos käy kriittisen ajatusketjun läpi, saattaa huomata, et mikään mitä tekee ulkoisesti, ei riittäisi pelastamaan sisäisesti.

Hopean läheisyys voi aktivoida ihmistä liikaa. Kalan rasvahapot voivat tasapainottaa. Check it out!

No, siinä oli mielenterveydelliset mietintöni.




Pari runoa:






ehkä nain, ehkä en

ehkä näin autoja ehkä en
sun auto on jarruton punainen
lasimössöä lavalla johon maanikko putosi ja veri oli tuota väriä, et tuntenut pelkoa
kun muut tanssivat ja kuuntelivat ja olivat kanssasi
katsoin kultakalan silmää maljassaan
näin auringon valumassa taivaastaan
meille valoa, sinulle totaalista valoa

vain hetken, eikä kukaan jää historiaan
vain hetken, emmekä ehtineet rakastaa

ehkä tykkäsin susta ehkä en
adrenaliini väitti jotakin, sitä tulkitsen
en tiedä enempää, tiedän vain mikä jää
yksinäisyys joka on yksinäisyyttä aina
silitän ruusunpiikkiä punaista mattoa jota sait usein astella
hetken tiedän, sinun totuutesi on minun
jokaisella muusikolla on viimeinen sointu
olen kala jonka lintu söi ja se lintu
oli niitä jotka lähtee lentoon ilman siipiä

oli liikakiihko, oli tuntemattomuus, tuntui kasvojen edessä olisi ollut lasiseinä
emmekä me koskaan suudelleet

olen hitosti hajomielinen
olenko surullinen?
ehkä olit kauniimpi kuin kukaan toinen kalansilmä
sulosieraimet kiharoita katse pelkkää sinistä kärsimystä
ja yläetuhampaittesi välissä tyhjää nk. ohikiitävän hetken
poika soittaa kitaroita poika on pitkitetty kuolema
ja siihen kaikkeen minä olin maanisesti kusessa

10.12.2007





en mene minnekään : en löydä minnekään
ja lasken aina kahteen lasken aina
tämän mäen alas
hei! eilen kuolin nauruun ja tänään nousin mäelle takaisin
joka päivä tiedän olen väliaikainen
joka päivä kun olen väliaikainen
puut, ihmiset, pilvet eivät ehdi vauhtiini : ne vilisevät silmissä
hei! entä kun vauhti tappaa.
tappaako se? testataan! toimiiko jarrut?
tässä sievässä mäessä vai törmäänkö?
en löydä minnekään : tiedän elämä on tätä

13.5.2008