Kuka sulattaa lumet keväisin?

kanasika kevät
ei niin kauheesti tuo poika mua rakasta
voi ei niin kauheesti
mitäs sitten tekisin
lumeen meen
hirvittyneensuloisena ja nenässä lunta. katso nyt! etkö voisi rakastaa mua?
voi eikö se mua rakasta?
voi miksi?
se on niin kiva. enkö mä ole? voi sentään.

kanasika on olento joka aina keväisin purhaltaa tänne ja sulattaa kaiken lumen
sulattaa kaiken lumen
sulattaa kaiken
mutta minua vain kylmii kun muistan pojan hapankaalin ja
suukot ja
olutta ja
kun näen pojan nyt yhä täällä kun taivas on niin sietämättömän sininen ja
kaikki on menossa suuntaan jossa se tyttö juoksee syliisi ja
minä tyttö revin pajuista kissoja. niin ahneesti ja toivottomana kylmää hohkaten.

kanasika laskeutuu äänekkäästi luokseni
ja sanoo! hei! kylmä tyttö! miksi jäädyt ja katkeroidut!
se ei käy päinsä.
sinusta tulee maailmaa sulattava kanasika kunnes opit antautumaan rakkaudelle.
sinun on annettava kaiken lämmön virrata lävitsesi ja kohdistettava se talven viimeisiin lumihippuihin parlamenttitalojen katoilla.
sinä kuljet ilmassa ja saat laskeutua vasta kun olet tuntenut kaiken mitä atmosfäärissä liikkuu ja luopunut kaikesta mikä ei ole hyvää.
sitten, vasta sitten,
näet maan pinnalla rakastuneen
tytön ja olet vapaa.

tuli vähän tyhmä olo, alkoi kuulua zzz-pfuh kun
kasvotusten toisiksemme kasvoimme ja puolivälissä oltiin kummatkin sorkikkaita ja vaaleanpunaisia ja höyheniä vain siellä täällä. kanasiasta tuli kaunis nuori nainen ja minusta tuli
kaunis ruma kanasika.
ennen kuin fulahdin tuuleen ja katosin taivaalle ja aloitin tehtäväni hartaasti itkien ja kiroillen,
näin että nuoreksi naiseksi muuttuneella kanasialla oli asuna pilvien ja taivaan mi-parti...hän oli ollut ilmakehässä 1300-luvulta alkaen!