Tässä on parin viikon ajalta jotain oleellisia shamanistisia matkoja ja unia ja itsen parantamista feat. paholainen.



Paholainen tuli elämääni uutenavuotena. Aikaisemmin olen vain tehnyt lukiossa kuviksen kurssilla sille tuolin ja tehnyt yhden sarjakuvan aiheesta (joka muuten löytyy täältä . No nyt uutenavuotena sain sen muotoisen tinan. Se on ihmisen muotoinen, jopa vanhempieni mielestä, jotka yleensä ajattelee mun näkevän omiani. Mikä ei ole totta. Ne vaan pelkää liikaa. Paholainen ainakin on niille hirveä kiellon paikka koska ne on jumittuneet lestadiolaisiin kaavoihinsa. Paholaisen siitä tekee se että veteen valahtava tina tekee helposti sellaisia muotoja, esim. sen jalat on liukuneet sorkkamaisiksi. Ja kyllä se on paholainen. En osaa selittää, mutta ideoiden maailmassa se on. En osaa selittää mikä on ideoiden maailma. Toinen tina oli Darth Vader tai muu viitalla ja kypärällä varustettu taistelijahahmo. Muut tinat oli kauniita helmiä.

Luin Harry Potterista Voldemortia. On muuten Pottereissakin aika jees psykologiaa ja sanomaa.



Olin baarissa, jossa oli kivaa. Tuli vaan jotenkin yllättynyt olo. Just ku huomasin että seinä on maalattu väreillä joita on nyljetyssä lihassa ja palavissa ruumiissa, alkoi soida joku ihme pirunpolkka. Bändin kitaristilla oli pääkallokypärä ja tutustuin ihmisiin, jotka aikoivat pitää kultasepän pajallaan tosi hotit bileet. Siis helvetilliset. Tosin ymmärtääkseni ne kehittelivät juttua siinä samalla kun puhuivat mun kanssa, en ole varma. Meillä oli kuitenkin yhteinen suuntautuminen tähän, koska ei se ollut pelkkä läppä. Kun tulin kotiin, aloin lukea kirjaa ja valitsin sivun summanmutikassa. Luin pari sivua ja sitten siinä alettiinkin puhua devileistä.

Lehdessä kerrottiin Darth Vader-pahvihahmosta yhdessä taidenäyttelyssä. En kuitenkaan mennyt katsomaan sitä.

Synkronismia? En tiedä, mutta mulle tää paholaiskasautuma on ihmeellinen ja täysi viesti prosesseista ja siitä, että kaikki on hyvin. Toki kyseessä on mun paholaismainen minäni osa ja mä työskentelen sen kanssa näin.

Kehoani on kutittanut ja sattunut pari viikkoa. Tiedän tasan tarkkaan että se on psyykkistä. Mulla oli sitä myös ehkä 4. luokalla. Illalla yritin rentouttaa koko ruumiin ja saada sen parantamaan itse itsensä. Keskittämällä energiaa. Tuli aika autuas olo mutta kivut ei loppuneet, niitä hypähteli ja pisteli ympäriinsä. En vastustanut niitä enkä raapinut tai mitään, annoin vaan olla. Sitten mulle tuli lähikuva ällöst harmaast hyönteisest joka käveli ihollani. Olin viikkoa aikaisemmin lukenut Michael Harnerin Shamaanin tiestä että hyönteisten kanssa ei pidä kommunikoida. Hämähäkki esimerkiks on tosi läpeensä paha. Joten laitoin kuvan pois ja mieleeni tuli samassa kirjassa ollut kertomus imemällä parantamisesta, mihin yksi aloitteleva shamaani oli päätynyt intuitiivisesti kun se oli huomannut että potilas on hämähäkinseitin peittämä ja sen sisällä on hyönteishenkiä ja limaa ja likaa. Ajattelin että mä tartten nyt lujasti apua, jonkun pitää imeä se pois. Ketään shamaania ei kuitenkaan ollut läsnä joten aloin itse mielikuvissa imeä sellaisella lapon alipaineella ympäriinsä ruumistani. Kutitukset vaan paheni, niin kuin parantamisen edellä sairaus voi paheta. Tulla tietoisuuteen sillä tavalla, että ihminen tulee valmiiksi luopumaan siitä. Hengitystieni aukenivat niin että sain kunnolla happea, en ollut edes tajunnut miten vaikea mun on yleensä hengittää. Mutta ne kivut ja kutitukset ovat mulla vieläkin (9.11.). Mulla on tyhmästi kärsimätön olo. Toisaalta tiedän, että parantuminen on alkanut jo, mutta jotenkin oon nyt vähän tympääntynyt kaikkeen.



Soitin yhdelle shamaanille ja kysyin siltä neuvoa. Se sanoi, että se näkee ihan selvästi, että hyönteinen tuli auttamaan mua, ja voin yrittää ottaa siihen yhteyttä polttamalla vähän jotain oksaa puhdistukseksi tai helistämällä vähän jotain kelloa tms. ja sitten pyytää, että se hyönteinen auttaisi vielä, jos sillä on vielä jotain tehtävää. Mulla olikin ollut vähän epäilystä siitä että voiko todella sanoa että joku olisi läpeensä paha ja miten joku shamaani on päätynyt sellaiseen käsitykseen. Sehän on ihan törkeetä ja epärakentavaa! Ainakin psyyken yhteydessä. Tämä toinen shamaani sanoi että kaikilla henkiolennoilla on monia ominaisuuksia, hämähäkissä on paljon parantavaa voimaa jne. Tajusin, että mulle tuli hyönteinen ehkä sen takia, että yhdistin sen sitten siihen imemisohjeeseen kirjasta, koska muuten en olisi keksinyt mitään tekniikkaa. En tiedä miksi se ei ollut hämähäkki. Ehkä sen takia, että olin katsonut aikaisemmin illalla dokumenttia jossa oli vähäsen ahdistavia hämähäkkejä.

Illlalla sitten poltin (joulu :D)kuusta huoneessani ja sanoin hyönteiselle, että jos se haluaa sanoa mulle vielä jotain, niin mä haluaisin että se tulisi, että mä tarvitsen sitä. Sitten lisäsin, että en ole ihan varma kuinka pakottavasti tarvitsen apua, mutta haluaisin tosi paljon tavata apua. Menin nukkumaan.

Ojensin käteni alas jyrkänteeltä, susi tarttui siihen ja veti mut alas.

Sitten olin jossain kopissa.

Sitten sinne tuli petoja, jääkarhu. Mietin mitä teen sille. Mul oli köysi, laitoin sen sen kuonon ympärille, mutta se perääntyi ja lipesi siitä. Se hyökkäs takas. Luulin että se tappaa mut, mutta se alkoikin nuolla mun naamaa. Se häipyi ja sitten sinne tuli käärme, joka myös nuoli mun naamaa, ja tajusin, että nää onkin mun henkiauttajia ja että olen päässyt yhteyteen niihin ja miten ystävällisiä ne ovatkaan!

Sitte oli punasta limaa oleva luuranko joka sohi mua lyhyellä miekalla ja tajusin, että jos liikun hitaasti, senkin liike hidastuu ja sit se ei pysty tekee mulle mitään.

Se hyönteinen tuli hakemaan mut maan alle onkaloon ja tipuin syvään kolkkoon kulmikkaaseen kaivoon. Siellä oli reikä seinässä, ovi, menin siitä, käytävä, kalanruotoja maassa. odotan pimeässä. Pienenen ja liilapörrökarvainen elefantti talloo mut, tosin sitten olen sen selässä, edelleen pähkinän kokoisena ja se ravaa ympyrää. Jääkarhu oli vangittu naruilla, kysyin pitääkö mun auttaa sitä,

se sanoi hyppää mereen. Hyppäsin, kysyin miten voin hengittää veden alla. Se sanoi että hengitä niin kuin sekin hengittää.

Näin taas sen hyönteisen ja tajusin että matka on loppumaisillaan. Sanoin etten tiedä olenko tyytyväinen. tunsin sellaista tunnelukkoa, tyhjyyttä mitä tunnen elämässäni paljon. Maasta kasvoi iso puupölkky, kanto. se on tapahtunut kerran aikaisemminkin.

Edellisellä kerralla siihen lennähti pöllö seisomaan. Se olikin kiintoissaa, sillä kysyin siltä, onko se mun voimaeläin, ja jos on, niin miksi, mikä sen merkitys on (tämä oli mulle neuvottu kysyttäväksi fyysisessä todellisuudessa). Se sanoi että se on mun voimaeläin rakastaakseen mua. Se sukelsi kantoon sisälle ja muuttui maaksi ja lähti lentämään avaruudessa, kuten planeetta lentää. Myöhemmin tajusin että sehän todisti sanansa rakkaudesta kyydittämällä mua ympäriinsä. Kuten planeettammekin? !!!

Nyt pölkyn päältä lähti lentämään yksi Ani-niminen mies, joka on mulle äärettömän tärkeä ihminen. Mä rakastan sitä. se oli läpinäkyvä pöllö. Oikeastaan en nähnyt sitä, mutta mä vaan tiesin että se on siinä ja se on täydellinen.

Kun puhuin ekan kerran Anin kanssa, näin tällaisen unen: kysyin siltä apua, että se kertoisi mulle minkälainen on taivas/helvetti/valaistuminen, joku tosi oleellinen paikka. Se vei mut tyhjään, korkeaan huoneeseen jossain paikassa, joka näin valveilla myöhemmin muistellessa muistutti jotain rakennusta, jossa olen ollut pienenä. sellainen jossa on voimassa täysi kokeminen. Muutama henkilö siellä istui, ja Ani osoitti suorakaiteen muotoista aukkoa lattiassa ja sanoi, että kaikki jotka ovat täällä, ovat heittäneet kaiken tuosta reiästä. Jos olet täällä, sinun täytyy luopua kaikesta. Se aukon muoto tuli ihan varmasti siellä Puolassa missä mekin Anin kanssa tutustuttiin käytetyistä pitkulaisista maahankaivetuista vessoista. Sattumaa vai alitajunnan vitsi? :D Sitten joskus myöhemmin mä tajusin, että mä olen pikkulapsena, en enää nyt myöhemmin, kirjoittanut aina mielessäni ja piitänyt ilmaan kirjaimet ani. Se oli nimi, mutta kirjoitin sen ekan kirjaimen pienellä. En koskaan kirjoittanut sitä paperille, ehkä kerran pulpetin kanteen kaivertanut. Muistan jonkun tilanteen koulun liikuntatunnilta kun ollaan polttopalloa ja mä olen voittamassa ja ennen kuin liikun mun on pakko kirjoittaa ilmaan ani. Se on vaan jotenkin ollut mielessäni. Sille ei ole ollut mitään selitystä.

Seisoin tummalla pellonrinteellä ja niitä hyönteisiä on kymmeniätuhansia ja ne JUOKSEE mua päin. Mä kaadun ja kierin. Ne tulee uudelleen. Mä en kärsi mitään vahinkoa eikä mua pelota, se on vaan hauskaa ja niitäkin lentää vyöryy. Mä kaadun alle ja muutun vähän vihertävän kultaiseksi Mikki Hiiri -patsaaksi jolla on kädessään jotain. Olen tosi iloinen ja hyppelen eteenpäin käsiä ylös alas heilutellen. Tai se Mikki Hiiri on, ja mä oon se, joten mä olen iloinen, mutta en mitenkään fyysiseen todellisuuteen asti helpottunut ja tyytyväinen. Mutta kevyt olo, riemu. Hypsis hypsis.

Tää kohta on mulle vähän epäselvä, mutta sanon harmaakasvoiselle persialaiskissalle, et ehkä tää on joku lucid-uni, mut mä en tiiä mitä mä haluaisin tehdä jos voisin päättää sen. Ehkä mä vaan heitin sen tollee, mut toi on kysymys mitä oon miettinyt. Se tulee mun olkapäälle. Hengittäminen on vähän helpompaa kuin yleensä.

Sanon, että mun mielestä on ollut tosi kiva tutustua teihin kaikkiin. Matka loppuu.

Tällaista mulla ei kyllä ole ollut, et ihan selkeesti sen kuusenpolttotilanteen ja hyönteisen kutsuminen vaikutti jotain. Siis tietysti se vaikutti muhun itseeni, mutta että näin paljon? En mä nimittäin yleensä iltanäyissäni tapaa mitään eläimiä eikä ne muutenkaan mene yhtään näin.

Alisen maailma on ohi, mutta en saa viel unta ja kokeilen mielikuvaharjoittelua aiheesta Samara, koska mua alkaa yhtäkkiä huolestuttaa että se tulee tappaamaan mut, alan myös huolestua että voiko talo jossa olen nukkumassa romahtaa. Samara pelottaa mua joten tapaan sen ja sanon että voivoi onpas sun vaatteet ihan rikki, pitäisikö sun saada jotain uutta. Se sanoo että se on mieluummin nakuna. Me mennään uimaan kuin siskokset rantaan, mutta meri alkaa pelottaa mua, koska se on niin ahdistava siinä Ring-elokuvassa. Päätän, että mä pystyn kuljettamaan Samaralle miellyttäviä kuvia merestä, koska sehän kans pystyy siinä elokuvassa siirtämään toisten aivoihin kuvia. Sanon sille, että kyllä mä ne jotkut toukkakuvat ja tuolit voin ottaa (tosin nyt mua alkoi pelottaa ne), ne on ihan kivoja, mutta mä en halua että se siirtää mun kurkkuun mitään johtoja, koska se sattuu. Sitten kysyin siltä, että kun sillä on kokemusta kurkuista, niin tietäisikö se, miten mun kurkun voisi parantaa (siinä on flunssaa). Se ei luvannut mitään. TOimin tosi järkevästi tossa tilanteessa, mulla oli tunteeni hallussa. Olin tomera, mutta ystävällinen. Tiesin mitä haluan ja mitä tarvitsen.

Asiat tapahtuu jos niitten pitää, ainakin alitajunnassa. Esim. kauhistuin Securitaksen vartijoita, jotka aikoi talloa mut. Mä lähdin karkuun mutta aargh ne vaan lähestyi. Ne talloi mut mutta raahauduin muualle. Sitten heitin yhtä tiilellä päähän. Mut ammuttiin välittömästi - en pystynyt välttämään kuolemaa. Joku tyyppi tuotiin ala-asteeni liikuntasalin ovelle kun mä olin siellä. Se oli kiinni jossain paareissa tai tikkaissa ja sen pää lyötiin irti. Mä mietin et miten mä voin puuttua tohon. Korjasin sen pään mutta se alkoi rääpiä mua kohti käsillään ilman halki. Mulla oli veitsi kädessä ja heilautin sitä siinä ja sen pää lensi kauas. Oikein tyylikkäästi sinkoutui. Että se sitten siitä pelastamisesta.

Mietin, johtuuko mun kivut ja kutitukset sittenkin siitä, että ihostani on tulossa jotain ulos. Uusia ajatuksia ehkä.

Nainen kysyi: Mikä muuttuisi jos joku muuttuisi? PAholainen repi siltä vaatteet pois sopimuksen merkiksi. Minkä sopimuksen? En tiedä. Muutenkin muistiinpanoni tästä tapahtumasta ovat vähän kryptiset.



Aamulla vika uni: Mikki Hiiri meni selvittämään, miksi yhdestä talosta tulee ulos noiduttuja ihmisiä. Se oli sen puisen talon takana, mutta ei tajunnut, että kopio siitä oli sisäpuolella ja sitä kopiota rääkättiin. Ehkä Musta Pekka tai joku tohtori sanoi hirvittäviä asioita Mikille ja pätkäisi siltä jalan pois. Kopio-Mikki ei pystynyt enää reagoimaan mitenkään. Sen piirteet oli vääristyneet ja se tuli syömään toisen Mikin talon taakse. Se vain ahmaisi sen suuhunsa. Sitten tila vaihtui isoksi punaruskealautaiseksi huoneeksi jossa oli vain kaksi sänkyä: Kopio-Mikki joka makasi sängyssä peiton alla, sen nokka oli pidentynyt ja se vain itki, parkui, huusi, joku kidutti sen sielua. Hessu, joka saattoi myös olla se tohtori, ei nukkunut sängyssään vaikka sänky oli siinä vaan puuhaili jotain hyväntuulisena.



Olin vähän pelottunut kun päässä puhui jotain persoonia vähän liian vihaisesti. Ne kävi päälle. En menettänyt itseäni, mutta aika hiillostavia nämä tyypit oli nyt. Johtui varmaan siitä, että olin ollut jo 13 tuntia humalassa.





Tulin yhä huolestuneemmaksi edellämainitusta äänienkuulemisasiasta, joten päätin kysyä neuvoa henkimaailmalta. Se oli ehkä huono idea, enkä tajunnut luovutta vaikka oli ilmeistä ettei siitä tule nyt mitään. En nimittäin saanut tulitikkua syttymään polttaakseni sitä hyvintoiminutta kuusta. Noin 8. tikku jätti katkeamatta. Kuusi oli jotenkin kuivunutta ja siitä tuli pahaa hajua. Mieleni oli tosi levoton, mutta kysymys mulla oli hyvin valmisteltuna. Se oli "Miten sielun voi saada takaisin" tms. Mietiskelin sitä. Sitten alkoi panettaa.

No, tapasin kuitenkin edellisillan persoonat. Ne oli nyt ruskeita S:n muotoisia putkia ja niitä oli kaksi. Oltiin jossain talossa niiden kanssa. Yritin puhua niiden kanssa ja ne oli ihan vitun sekavia tyyppejä. Ne pakeni mua rösähtämällä lattiasta läpi kellariin. Mä kuvittelin lattiaan avattavan luukun ja menin perässä. Ilmeni, että niillä on parisuhdekriisi. Kysyin että mikä niitten unelma on ollut alunperin? Minne ne kuuluu tai minne ne haluaisivat kuulua? Ne lähti vuhahtaen lentoon ja muuttui tuuleksi tai hengiksi ja ne kulki ison meren rannassa rantaviivan kohdalla. Mä vapautin ne. Olin surullinen, että ihmiset ei tajua, että ne on olemassa. Nyt ne oli palanneet sinne minne kuuluivatkin.

Pikemminkin kyseessä oli sisäinen mereni (tärkeä symboli mulle) joka on vähän kuollut. Nyt sinne on palautettu jotain. Mutta on tässä vaiheessa ehkä mahdoton tietää varmasti, vaikutin laajemmin maailmaan tai johonkin fyysiseen paikkaan.

Yllättävästi seuraavana päivänä tajusin, että nää oli varmaan jotain vesiputkia eli keinotekoista verrattuna mereen. Kysymykseni sielun takaisin saamisesta sai myös vastauksen. Vaikka ei uskoisi tällaisiin toisiin todellisuuksiin (joiden olemassaolon mm. kvanttiteoria tulee mitä todennäköisimmin tulevaisuudessa vahvistamaan (sikäli kuin yhtään mitään on vittu mahdollista tai mielekästä vahvistaa)) voi tällaiset vähän rummuil tai tunnelmal provosoidut matkat sisuksiin tuoda ne vastaukset. Tai kysymykset. Mun kysymys jonka sain vastauksena kysymykseen sielusta lienee sitten: Mikä oli alkuperäinen unelmani? Ei aavistustakaan. Ei ainakaan niin suuri kärsimys kuin mitä olen tehnyt viimeiset vuodet. Ei ehkä mikään mitä teen tällä hetkellä. Ei ehkä se, mitä ilmensin kun käytin irc-galleriassa nimimerkkiä Viemärintyttö. Ehkä musta tulee nainen meren rantaan? Sellaisesti etten enää ole katkera ja hankala.



4-6-H-A

* * * * * * * * * * * * *
kateisin silmin ja kosteisin huulin
me menemme meren kuviin
jossa on kuplapylväitä ja saleja
triton ja afgaaninainen, meren kaikki kerrokset.
meripiikkisika räjähtää
eikä minustakaan paljon jäljelle jää
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
tulla rangaistuksi asioista joita ei ymmärrä
tulla rakastetuksi asioista joita ei ymmärrä
kun mustahuppu kohottaa kasvonsa joita ei ole
kun mustahuppu iskee otsansa miekat silmieni läpi
minut on haavoitettu
minut on haavoitettu ikisesti
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
meriputous, läpi aukoista kunnes lennän aurinkoon
meren päällä päitä, MINÄ HALUAN SINUT!
persikankuu, lepakkomies, minä aion räjäyttää maailman.
kun höyhenet valuvat ylös kaikkein pienimpiin kaupunkeijin
en edes tiedä kenet olen menettänyt.




Btw, kuulin, että uudenvuoden jälkeiset viikot on suomalaisessa perinteessä paholaisenkarkotusviikkoja. Mä tosin olen vaan lähentynyt nyt paholaisen kanssa, mutta voihan se olla sama asia.